Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jopa sadoista hyytelömolluskoista on tehty havaintoja Pirkanmaalla, Valkeakoskelta toistaiseksi vain yksi havainto

Hyytelösammaleläimistä on tehty lukuisia havaintoja Pirkanmaalla. Erityisen tiheään havaintoja on tehty Vesilahdella ja Lempäälässä, joissa tuoreimmat kansalaishavainnot on tehty 1. syyskuuta. Valkeakoskella on tänä kesänä havaittu yksi hyytelösammaleläin. Havainto tehtiin heinäkuussa Mallasvedellä. Pirkanmaan ely-keskus pyysi elokuussa, että vieraslajiksi luokiteltuun hyytelösammaleläimeen törmäävät ilmoittaisivat havaintonsa vieraslajiportaaliin. Ely-keskuksen ylitarkastaja Anu Peltonen arvelee, että uutisointi hyytelösammaleläimistä on saattanut lisätä ihmisten aktiivisuutta kirjata havaintoja. Peltonen kertoo, että osaan kansalaishavainnoista on merkitty tieto kymmenistä, jopa sadoista pienistä hyytelösammaleläimistä. Arvio on aina ilmoittajan oma. Kuka tahansa voi kirjata havaintonsa vieraslajiportaaliin . Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Peltonen arvioi, ettei tämän kesän havaintojen kokonaismäärä eroa viime kesän saldosta. Lämpimät järvivedet ovat otollisia hyytelösammaleläimen leviämiselle. Ely-keskuksen tavoitteena on selvittää aikaisempaa tarkemmin vieraslajin levinneisyyttä Pirkanmaalla. Hyytelösammaleläimistä ei ole haittaa ihmisille, mutta Peltonen toteaa, että lajin leviämistä kannattaa pitää silmällä. Lajin torjuminen on Peltosen mukaan vaikeaa, mutta se voi onnistua keräämällä saman hyytelösammaleläinyhdyskunnan yksilöt pois vedestä ennen kuin ne lisääntyvät.