Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Kiekko-Ahman pelit päättyivät niukkaan tappioon – Matti Varjen suojateille ei jaeta erikoispalkintoja, mutta mökkiviikonloppua odottaa joka ukko

Kiekko-Ahman taival jääkiekon miesten kakkosdivisioonan kahdeksan parhaan joukkueen pudotuspeleissä päättyi jo puolivälierissä. Lempäälän Kisa meni neljän parhaan välieriin otteluvoitoin 2–1. Kiekko-Ahma hävisi lauantaina pudotuspelien toisessa kohtaamisessa Lempäälän Kisalle numeroin 1–8 (1–1, 0–2, 0–5). Näin otteluvoitot olivat tasan 1–1, ja ratkaisua piti hakea kolmannessa kohtaamisessa Lempäälän jäähallissa sunnuntaina. Kiekko-Ahma sai loistavan alun sunnuntain peliin, kun kapteeni Eero Salmela herkutteli johtomaalin jo 26 sekunnin jälkeen. LeKin Jere Vuorihuhta tasoitti pelin 1–1:een ajassa 16.38, ja taas oltiin erätauolla samoissa lukemissa kuin lauantaina. Toisessa erässä LeKin Jesse Hurme vei joukkueen 2–1-johtoon. Kiekko-Ahma sinnitteli loppuun asti ottamalla maalivahtinsa Miska Olanderin pois ajassa 58.19 ja painamalla ylivoimaa LeKin päätyyn, mutta lukemat eivät enää muuttuneet. Kiekko-Ahman päävalmentaja Matti Varje sanoi heti pelin jälkeen olevansa ylpein mielin omasta joukkueestaan. – Nyt oli taas hyvä peli meiltä, lauantain ottelun täydellinen vastakohta. Pojat löysivät taisteluasenteen kuten toivoinkin lauantain tuloksesta huolimatta. Sitä paitsi voittolukemilla ei näissä peleissä ole väliä, vain jatkopaikalla on merkitystä, Varje tuumi. Kiekko-Ahman pelaajat olivat ymmärrettävästi hyvin harmissaan pelien loppumisesta maaliskuun ensimmäisenä päivänä. – Totta kai harmitti, koska yksi irtokiekko lipui aivan nenän edestä, kun kukaan ei päässyt siitä tilanteesta sutimaan ja niittamaan peliä vielä tasoihin ottelun lopussa. Kiekko-Ahma taisteli hyviin maalipaikkoihin kolmannessakin erässä, mutta tällä kertaa ei onnistunut samoin kuin viime keskiviikkona (LeKi–Ahma 3–4). – Lempäälän valmentajat tunnustivat, että me laitoimme heidät koville tässä ottelusarjassa. Tällaista vastusta he eivät osanneet odottaa, Varje naurahti. Miten summaat tätä kautta? – Syyskausi lähti hyvin alkuun, mutta vuodenvaihteen jälkeen ei herunut voittoja eri syistä niin paljon kuin odotin taitavalta joukkueelta. Kiekko-Ahma jäi ilman palkintoa tästä kaudesta. Vai jäikö? – Erikoispalkintoja ei kaulaan tarvitse ripustaa kenellekään erikseen, mutta mökkiviikonlopusta joukkue on jo päättänyt ja on sen todellakin ansainnut. Viime vuonna pelaajat pitivät jälkipelejä Himoksella, nyt ei ole vielä päätetty, minne menisimme tänä keväänä. Joka tapauksessa harjoituksissa porukka käy edelleen, Matti Varje kertoi. Katso pieni painiottelu Wareenassa lauantaina :