Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

”Tuulella potkukelkka kulki melkoisesti, kun avasi takin purjeeksi ja antoi mennä – mutta kyyti oli kylmää”, Matti Laatikainen muistelee Lotilanjärven vauhtivuosia

MIELIPIDE. Lotilanjärvi on keidas keskellä kylää, sekä talvisin että kesäisin! Olen mielenkiinnolla jälleen seurannut Valkeakosken Sanomien mielipideosaston kirjoituksia eri asioista. Nyt päivän aiheena on uusien pistetalojen rakentaminen Lotilanjärven rantaan . Ensin vähän historiaa – ja miksei osin nykypäivääkin. 1950-luvulta alkaen Lotilanjärvi oli minulle ja monelle muullekin melkoinen vapaa-ajan viettopaikka, niin kesällä kuin talvellakin. Kesäisin kalastettiin, ravustettiin ja tietysti uitiin, sillä olihan järven rannalla virallinen uimapaikkakin Antinniemessä. Sitten tuli järveä kohdannut "lama", kun vesi sameni: pohjan näkeminen vaikeutui sekä kalat, ravut ja simpukat katosivat yhdyskuntajätteiden tieltä. Kesäisin Rikkonen ja Perolahti hinasivat veneiden perässä melkoisia nippuja, että vieressäkin hirvitti katsoa melkoista menoa jo silloin. Onneksi tämä asianlaita on jo muuttunut. Kalastusta harjoitettiin kuten nytkin, poislukien järven lama-aika. Syysjäillä jään ritistessä jalkojen alla nuijakala oli Roukon nuijapoikien yksi harrastus, mutta kalaakin tuli joskus. Kairan, tai tuuran, virkaa hoiti kirves ja "mies", mutta jää oli tosi ohut. Joskus joku saikin kylmän kylvyn. Hakan jääpalloilijat harjoittelivat Lotilassa, kun sinne oli ensin saatu talkoiltua jonkinlainen kenttä aikaiseksi. Liikettä lihas- ja hevosvoimin Samalle järvelle mahtui myös Valkeakosken Vesiveikkojen soutajat, joista yksi kuuluisimmista nukkui hiljan pois soutelemaan isoille vesille. Olin itsekin joskus kaksikon ja nelosen perämiehenä, vaikka kuljin vielä loppipoikien sarjassa. Kilpailuissa en käynyt, koska olisin tarvinnut melkoisen lisäpainon ja se olisi ollut riski, jos vene olisi kaatunut. Lotilan järveähän on käytetty vuosittain soutajien kilparatana, vaikka se on inasen lyhyt eli ei ole virallinen kilparata (2 km). Purjehtijat viihtyivät myös järvellä, vaikka tuulet eivät aina olleet otollisia pienellä järvellä. Antinniemessä asusteli veljekset, jotka harrastivat sekä kesä- että talvipurjehdusta! ”Talvivene" oli suksiluistin, katamaraania muistuttava aparaatti, joka kulki varsinkin lumettomilla syysjäillä lujaa. Kyllä se tuulella potkukelkkakin kulki melkoisesti, kun avasi takin purjeeksi ja antoi mennä, mutta kyyti oli kylmää! Näitä en ole nähnyt myöhemmin. Ilmailukerholla oli ja on vielä edelleen oma kiitorata, vaikka lento-asema on jo "suljettu". Siellä lensin ensilentoni lentokoneella, kun Tirkkoset suorittivat yleisölennätyksiä. Silloin Myllykylä muuttui kaupungiksi. Ilmailukerhon järjestämät tapaukset ovat luku sinänsä. Jäällä olivat oikeat hevosvoimat liikkeellä, kun silloiset Suhina-tammat ja Erilo-orit ottivat mittaa toisistaan. Myös metalliset hevosvoimat, autot ja moottoripyörät, kilpailivat talvisin paremmuudesta Lotilan jäällä. Oheisesta voi päätellä, että jäällä oli muitakin kansalaisia kuin pilkkijöitä. Jos ja kun uudet suunnitelmat toteutuvat, miten Vesiveikot voi jatkaa toimintaansa järvellä, jos vaja hävitetään ja parkkipaikka sen myötä? Voidaanko enää sen jälkeen hiihtää ja muutoin ulkoilla koko järven ympärillä vai onko entinen ja nykyinen keidas lopulta entinen keidas? Mitä miettivät eri järjestöt kyseisestä muutoksesta, sen voimme varmasti lukea VS:n sivuilta jatkossa? Näin kyselee entinen keitaankäyttäjä Matti Laatikainen