Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Saharan tekonurmen uusiminen on jäämässä Valkeakoskella ensi vuoteen – Hyvä on sentään se, että ensi vuonna tehtävään kunnostukseen ehtii koettaa saada valtionavustusta

Saharan tekonurmea ei ehditä Valkeakoskella uusia ennen talven tuloa, esitetään kaupunginhallitukselle maanantaina. 18 allekirjoittajan valtuustoaloitteessa esitettiin toukokuussa, että Saharan kentän kunnostusta olisi aikaistettu tälle vuodelle. Tekonurmen uusimiseen on varattuna ensi vuodelle 300 000 euroa. Teknisesti hankkeen aikaistaminen olisi ollut mahdollista, mutta tiukalla aikataululla. Tähän tulokseen tuli tekninen lautakunta kesäkuussa. Kaupunginhallitukselle perustellaan kokouksen asialistalla, miksi aikaistus ei kuitenkaan onnistu. Syynä on päätöksentekoprosessin hitaus. Valtuustossa talousarviomuutos olisi 16. syyskuuta. Päätöksestä voisi valittaa 30 päivän kuluessa tiedoksi saannista, joten valtuuston päätös tulisi lainvoimaiseksi vasta lokakuun loppupuolella. Sitten tekninen lautakunta valmistelisi kilpailutuksen ja hyväksyisi hankintakriteerit. Kilpailutuksessa pitää varata kohtuullinen aika jättää tarjoukset. Suorahankinta ei käy, koska alalla on enemmän kuin yksi tarjoaja. Vasta kilpailutuksen jälkeen tekninen lautakunta voisi päättää hankinnasta ja taas odotettaisiin päätöksen tuloa lainvoimaiseksi. ”Ennen kuin päästään asennusvaiheeseen, vaikka valmisteltavia toimia tehtäisiin odottamatta päätösten lainvoimaa, ollaan väistämättä jo vuoden vaihteessa”, hallintojohtaja Anne Laukkanen selvittää kaupunginhallitukselle. Edetään alkuperäisellä tahdilla Kaupunginhallitukselle esitetäänkin, että edetään valtuuston hyväksymässä tahdissa. Aikataulu on määritetty tämän vuoden talousarviossa ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelmassa. Kentän kunnostuksen aikaistus olisi tarkoittanut myös valtionosuuden menetystä, koska hakuaika on jo mennyt. Ensi vuodelle avustusta voi yrittää saada. Mahdollisen avustuksen suuruudeksi on arvioitu 60 000 euroa. Uuden palloiluhallin on määrä valmistua Valkeakoskelle vasta syksyllä 2020. Vanha Niementien palloiluhalli joutui urheilutilana käyttökieltoon viime kesänä. Se myytiin ja sinne tuli muuta toimintaa.