Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Pirkanmaalla todettiin torstaina yksi uusi koronavirustartunta

Pirkanmaalla todettiin torstaina yksi uusi koronavirustartunta. Todettujen koronavirustartuntojen määrä on pysynyt maakunnan alueella jo pidemmän aikaa maltillisina. Esimerkiksi kuluvan viikon tiistaina ja keskiviikkona Pirkanmaalla ei todettu yhtäkään tartuntaa. Myös koronavirukseen kuolleiden määrä on Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) erva-alueella alhainen. Alueella koronavirukseen on kuollut kaksi henkilöä, joista toinen Taysissa. Taysin erva-alueeseen kuuluvat Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa. Torstai-iltapäivään mennessä Suomessa oli todettu 3 369 koronavirustartuntaa, joista 132 todettiin keskiviikkona. Näytteitä on otettu 49 700 kappaletta. Koronavirukseen on kuollut Suomessa 75 ihmistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan taudista mahdollisesti jo toipuneita on alustavan arvion mukaan ainakin 1 700. THL tiedotti keskiviikkona, että koronavirustestausta laajennetaan. Uudet ohjeet on laadittu yhdessä sairaanhoitopiirien kanssa. Testaukseen tulisi vastedes ohjata kaikki perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon potilaat, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita tai lääkärin arvion perusteella on syytä epäillä koronavirustartuntaa. Testaukseen ohjataan myös esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja kriittisillä aloilla työskentelevät, jos heillä epäillään tartuntaa, THL kertoo tiedotteessaan. Tällä hetkellä Suomessa otetaan reilut 4000 näytettä päivässä.