Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Karanteenisuositus takaisin muun muassa Saksasta ja Kreikasta tuleville, arkea Ruotsin maa­rajalla pyritään helpottamaan – Tässä ovat hallituksen uudet linjaukset

Matkustusrajoitukset palautetaan useista maista tulevaan liikenteeseen, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) kertoi keskiviikkona. Syynä on pahentunut koronavirustilanne. Kuitenkin Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan maarajoilla pyritään helpottamaan niiden ihmisten elämää, jotka elävät arkeaan molemmilla puolilla rajaa. Pohjois-Makedonian Skopjesta tulevien lentojen mahdollisesta keskeyttämisestä päätöksen tekee Traficom. Näistä asioista hallitus linjasi tiistain kokouksessaan: Matkustusrajoituksia palautetaan Matkustusrajoitukset ja sisärajavalvonta palautetaan Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Islannista, Kreikasta, Islannista ja Maltalta tulevaan liikenteeseen. Lisäksi ulkorajavalvonta palautetaan Irlannista, San Marinosta, Kyprokselta ja Japanista tulevaan liikenteeseen. Tämä tarkoittaa, että näistä maista Suomeen tulevia suositellaan jäämään omaehtoiseen karanteeniin. Työmatkustus, perhesyyt ja muut perustellut syyt mahdollistavat edelleen matkustamisen näihin maihin, Ohisalo sanoi. Suomen kansalaisella on aina oikeus poistua Suomesta ja palata maahan. – On selvää, että tilanne on monen maan osalta kehittynyt huonompaan suuntaan, Ohisalo sanoi. Hallitus on määritellyt matkustamisen riskirajaksi 8–10 koronatapausta 100 000 asukasta kahden viikon aikana. Tämä raja on ylittynyt suuressa osassa niistä maista, joista vielä hallituksen edellisen suosituksen mukaan voi tulla Suomeen ilman karanteenia. Suomen lisäksi enää neljä maata jää kahdeksan tautitapauksen rajan alle. Hallitus linjasi, että Italiaa, Liettuaa, Slovakiaan ja Viroa koskien matkustusrajoituksia ei kiristetä, vaikka ilmaantuvuusluku ylittää raja-arvon kahdeksan, mikä on ollut hallituksen ensisijainen raja. Se jäi kuitenkin tarkasteluhetkellä 15. elokuuta kymmenen alle. Ohisalo ei avannut tarkemmin, minkälaista keskustelua esimerkiksi Suomelle tärkeän matkailu- ja työmatkaliikennemaan Viron osalta käytiin. – Tottakai seuraamme tilannetta aktiivisesti koko ajan. Tässä kohtaa emme tuoneet sisärajatarkastuksia Viron liikenteeseen, Ohisalo sanoi. Rajapäätökset astuvat voimaan maanantaina 24. elokuuta. Liikkumista Ruotsin ja Suomen sekä Norjan ja Suomen maarajalla helpotetaan alueen asukkaille Ruotsin ja Suomen sekä Norjan ja Suomen maarajalla elävien arkea pyritään helpottamaan niin, että alueella asuvat ja elämäänsä rajojen yli elävät pystyvät ylittämään rajat, vaikka matkustusrajoitukset ovatkin voimassa. Ohisalo puhui tiedotustilaisuudessa ”rajayhteisöistä”. Tämä tarkoittaa ihmisiä, joiden elämä rakentuu kahden tai useamman maan rajojen yli. Työpaikat ja perhesuhteet voivat olla useassa maassa. Ohisalo perusteli, että EU:n komissio on toivonut, että tällaisilla alueilla liikkumista helpotettaisiin. Hän täsmensi, että rajan saa edelleen ylittää ainoastaan rajanylityspaikalta, ei mistä tahansa, kuten rajapaikkakunnilla tavallisesti. Ohisalolta kysyttiin, miten määritellään rajayhteisö ja miten ihmisten pitää todistaa siihen kuuluminen. Entä miten liikkumista valvotaan? Ohisalon mukaan ihmisillä olisi liikkuessaan hyvä olla mukana jonkinlainen paperi, joka todistaa heidän kotipaikkansa. Hän viittasi taannoisiin Uudenmaan liikkumisrajoituksiin, joiden kohdalla vaadittiin todistusta liikkumisen syystä. Tarkasti asiaa ei kuitenkaan ole määritelty, Ohisalo sanoi. Hän toivoi edelleen, että liikkumista rajan yli harkitaan. – Totakai edelleen toivomme, että ihmiset käyttävät harkintaa siitä, että onko välttämätöntä tehdä sitä matkustamista. Traficom tekee mahdollisen päätöksen Skopjen-lentojen keskeyttämisestä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tekee itsenäisesti päätöksen Pohjois-Makedonian Skopjesta tulevien lentojen väliaikaisesta keskeyttämisestä, sanoi liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd). – Lainsäädäntö on sellainen, että päätökset tehdään viranomaistasolla, hän sanoi. Harakka uskoi kuitenkin, että lennot loppuvat viimeistään 29. elokuuta. – Minulla ei ole syytä olettaa muuta. Harakalta kysyttiin, eivätkö ihmiset palaa Suomeen muita reittejä, mikäli lennot Skopjesta lopetetaan. Onko tähän varauduttu? Harakka muistutti, että tällä hetkellä on kymmenittäin muitakin niin sanottuja riskimaita, joista voi tulla välilaskun kautta Suomeen. Nyt tehdyn päätöksen kautta Suomeen tuleminen vaikeutuu esimerkiksi Saksasta. – Lainsäädännön ja näiden toimenpiteiden vahva viesti on, että näihin riskimaihin ei pidä matkustaa. Ja sieltä Suomeen tuleminen johtaa testauksiin, johtaa karanteeniin, johtaa hankaluuksiin, Harakka sanoi.