Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Polskijoita odotettiin enemmän uuteen halliin – Pojat saivat hämmästellä norsun torahammasta

Valkeakoskella joulukuun alussa vuonna 1969 avattu Apian uimahalli oli reilun kuukauden aikana houkutellut altaaseen 3 500 polskijaa. Määrää pidettiin vain tyydyttävänä, sillä hallissa oli varauduttu ottamaan enemmänkin uimareita vastaan. Apian uimahallin kävijöistä selvä enemmistö oli ensimmäisen kuukauden aikana lapsia. Aikuisia vilvoittaviin vesiin oli pulahtanut noin 1 200. Kävijät olivat tyytyväisiä altaaseen ja saunaan. Etenkin altaan vesi oli saanut kiitosta kirkkaudestaan ja puhtaudestaan. Pojat tutkivat kiinnostuneina Lounais-Afrikasta tuotuja esineitä, joiden joukossa oli elefantin torahammas ja jalka sekä bushmannien rumpuja. Lähetystyöntekijät olivat tuoneet esineet näytille seurakunnan lähetyksen päivään, jossa oli ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisille. Talvella 1970 lumi oli muodostanut Valkeakoskella monia liikenteen vaaranpaikkoja. Näkyvyys oli surkea etenkin risteyksissä, joiden tuntumaan oli kasattu lunta. Sokkopaikka oli esimerkiksi Säterin Kiltalan lähellä olevassa risteyksessä (kuva). Pahoilta kolhuilta oli vältytty. Vanha väistyi uuden tieltä. Vanhan Meijerinmäen "kasvojen pesu" oli pian kokonaan valmis. Tammikuussa 1970 oli käynnissä entisen Kaurton liiketalon purkaminen. Rakennus sai tehdä tilaa paikoistusalueelle ja uusille kanavan rantaan johtaville kulkuväylille.