Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kauppatorin uudistamisen aika on käsillä – Torialueen erottaminen on järkevä muutos

Valkeakosken keskustan voimakas kehitys on näkynyt ja näkyy edelleen myös monissa Valkeakosken Sanomien uutisessa. Tässäkin lehdessä kerromme muun muassa Valtakadun remontoimisesta ja lehmusten uusimisesta. Suuremman mittaluokan uudistus viihtyisyyteen on tullut Lepänkorvan puiston muutoksessa, joka on ollut otsikoissa jo pitkään. Tämän päivän lehdessä kerrataan myös linja-autoaseman tekohengityksen tilaa. Rakennusta paikkaillaan siedettävän näköiseksi siksi aikaa, että se puretaan kokonaan eteläisen keskustan massiivisen uudistuksen tieltä. Muutokset vaikuttavat moneen asiaan, ja niitä ajatellen kyselimme maanantain lehdessä pysäköintipaikkojen riittävyyden perään. Kaupunkilaiset ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä siihen, miten autoille on löytynyt parkkipaikkoja. Ruuhkat ovat hetkellisiä, tosin kahden tunnin paikoille pitkäksi ajaksi jätetyt autot sotkevat tilannetta. Samassa yhteydessä kävi ilmi asia, jonka on voinut nähdä jo ihan omilla silmillään: torialue alkaa kuntonsa puolesta olla nykyisen taipaleensa päässä, ja remonttia kaivataan. Alustavissa ajatuksissa on, että torialue ja pysäköintialue erotettaisiin toisistaan. Tämä kuulostaa hyvältä ajatukselta, sillä koko torialueen sulkeminen on tuntunut myyjien määrään nähden melko mahtipontiselta toimenpiteeltä, keskikesää lukuun ottamatta. Tärkeää on, että muutoksen jälkeenkin kaupunkilaiset kokevat parkkipaikkojen määrän riittäväksi.