Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Entistä Catsia myydään huutokaupalla – Paljonko maksaisit tästä yökerhosta?

Koiton talon toisen kerroksen yökerhoa myydään huutokaupalla. Valkeakosken ydinkeskustassa sijaitsevan liiketilan kauppaan kuuluu 538 neliömetrin ravintolatila baaritiskeineen ja narikoineen sekä kaksi varastotilaa. Kohdetta välittävän Valkeakosken OP Kiinteistökeskuksen myyntipäällikkö Juha Väistö kertoo, että kohde tuli myyntiin viime viikolla. Huutokaupat.com-palvelussa siitä on huudettu keskiviikkoon mennessä 2 000 euroa. 500 euron pohjahuuto tehtiin sunnuntaina. Yökerho on Väistön mukaan herättänyt jonkin verran kiinnostusta ja näyttöjäkin on järjestetty. Hänen mukaansa huutokauppa on OP Kiinteistökeskuksella melko tuore markkinointitapa. Sillä haluttiin lisätä kohteen näkyvyyttä. – Huutokauppa sopii erikoiskohteisiin, joiden hintaa on vaikea määrittää ja joiden ostajat halutaan kartoittaa isosti ja näkyvästi. Ostajan mietittäväksi jää, millaiseen käyttöön tilan haluaa ja kuinka paljon siitä on valmis maksamaan. ”2 000 euroa kuulostaa vielä alhaiselta” Huutokauppa on avoinna huhtikuun 26. päivään saakka. Väistö toivoo, että tilasta saataisiin aktiivisesti huutoja. – Tuo 2 000 euroa kuulostaa vielä alhaiselta, ja myyjälläkin on varmasti vähän toisenlaiset toiveet. Huutoaikaa on kuitenkin vielä paljon jäljellä. Kaupanteko vaatii tietysti muutakin kuin pelkän huudon, mutta uskon, että tällaiseen kohteeseen löytyy ostaja. Yhtiövastike ravintotilassa on yli 3 000 euroa kuukaudessa ja varastoissa yhteensä vajaa pari sataa euroa. Tilan omistaa tällä hetkellä yrittäjä, jolla ei ole sille tarvetta. Talossa sijaitsevilla eri liiketiloilla on eri omistajat. Yökerhossa on vuosien varrella toiminut useita yökerhoja, muun muassa Onnela ja Cats. – Se on nostalginen paikka. Olisi hienoa, jos joku herättäisi sen henkiin, Väistö sanoo.