Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Kolumni: Korona on yhteinen huolemme

Koronaviruksen matkaa maailmalla on seurattu koko alkuvuosi. Virus tuntui pitkään kaukaiselta asialta. Jotain mitä tapahtuu joillekin muille, ei meille. Kun viime viikolla tuli tieto, että koronavirusta sairastetaan Kangasalla ja toistasataa koululaista on kahden viikon kotikaranteenissa, tuntui että virus on nyt tullut meidän takapihallemme. Kangasalan Pitkäjärven koululle on Valkeakosken Kauppatorilta matkaa noin 35 kilometriä, mutta on selvää, että kuntarajat eivät ole ihmisten liikkumisen rajat. Tapaamme toisiamme yli kuntarajojen niin töissä, kaupassa, opiskeluissa kuin harrastuksissa. Koronaviruksen kulku kertoo myös siitä, kuinka käsittämättömän pieni maapallo voi lopulta olla. Kiinan viranomaiset totesivat ensimmäiset koronavirustapaukset joulukuun alussa. Viruksen pelättiin alkuun tulevan Suomeen kiinalaisturistien tai Kiinassa matkustavien työmatkaajien kautta, mutta nyt näyttää siltä, että virus saapuikin Suomeen paljon lähempää, talvilomaa Pohjois-Italiassa tai Alpeilla viettävien lomailijoiden mukana. Rauhoittavaa Suomen tartunnoissa on se, että julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sairastuneista suurimman osan oireet ovat olleet lieviä ja vain muutama on tarvinut sairaalahoitoa. Tämänhetkisen tiedon mukaan perusterveelle aikuiselle koronavirus ei välttämättä ole lievää flunssaa kummempi sairaus. Mutta kolikon toinen puoli on se pelottavampi: vanhuksille ja riskiryhmiin kuuluville koronavirus voi olla kohtalokas. Kuolleisuusluvuista ei ole tarkkoja tietoja, koska eri maissa tietoa kerätään eri tavoin ja virustyyppi on uusi. Riittävällä käsihygienialla ja karanteenitoimilla mahdollistetaan lisäaikaa varautumiseen terveydenhuollolle ja suojellaan riskiryhmiä. Valkeakosken johtava lääkäri Riikka Luoto lupaa lehtemme uutisessa, että jokainen koronaviruspotilas saadaan Valkeakoskella hoidettua, mutta on selvää, että jos virusepidemia leviää laajalle ja myös terveydenhuollon henkilökuntaa sairastuu, on tilanne suuri haaste myös terveydenhuollolle. Tehohoitopaikkoja ei ole rajattomasti. Meidän jokaisen velvollisuus on nyt ajatella omaa napaa pidemmälle. Käsienpesu, kainaloon yskiminen ja flunssaisena kotiin jääminen on pieniä tekoja, mutta suuria silloin, jos niillä pystytään estämään yksikin vakava koronavirustapaus.