Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Oppilaat ovat oman arkensa asiantuntijoita – Valkeakosken koululaiset nostavat hienolla tavalla asioita esiin

Valkeakosken nuorilla ja lapsilla on kouluissa moni asia hyvin. Asia kävi ilmi Oktafori-kokouksessa, jossa kaupungin nuorisovaltuusto ja oppilaskunnat tapaavat kaksi kertaa vuodessa. Positiivista viestiä tuli esimerkiksi siitä, että oppilaskunnat, tukioppilastoiminta ja projektit lisäävät kouluviihtyvyyttä. Oli nuorilla myös moitittavaa. Erilaiset tilaongelmat ja huono ilma olivat päällimmäisenä moitelistalla. Muitakin pienempiä murheenaiheita oli. Tärkeää on se, että nuoret kokoontuvat ja heitä kuullaan. Tässä lehdessä kysyimme koulujen rehtoreilta, miten he vastaavat Oktafori-kokouksessa esiin nousseisiin pulmiin. Moniin ongelmista on jo pyritty reagoimaan tai ainakin ne ovat tiedossa. Se antaa positiivisen viestin. Nuoria ja lapsia on syytä kuunnella jatkossakin herkällä korvalla Vaikka he eivät tee päätöksiä, he ovat niitä, jotka päätösten kanssa elävät. He elävät koulun arjessa ja tietävät, missä mennään. Siksi on ihailtavaa, kuinka aktiivisesti Valkeakosken koululaiset ovat nostaneet asioita esiin. Ympäristöasioissa he ovat varmasti monia aikuisia edellä. Nuoret toivovat muun muassa lisää kierrätyspisteitä, etenkin keskeisille sijainneille. Kierrättäminen ja ruokahävikin vähentäminen ovat nuorille tärkeitä asioita. Myös julkisesta liikenteestä haluttiin sujuvampaa. Oktaforissa lähetettiin myös päättäjille terveisiä. Niistä tärkein pääsee ehkä liian usein unohtumaan, vaikka sen viesti on painava: ajatelkaa nuoria, koska he ovat tulevaisuus.