Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Saa poimia! Upea auringonkukkapelto ilahduttaa ohikulkijoita Tarttilassa

Tarttilalainen Sahasen Marjatarhan Leena Tamminen-Simola on perustanut auringonkukkapellon omalle hehtaarin kokoiselle alueelle. Nyt parhaimmillaan välkehtivä kukkameri on aivan Tarttilan koulun ja päiväkodin vieressä. Mistä sait inspiraation auringonkukkiin? – Tykkään luonnon monimuotoisuudesta. Luonnon läheisyys on minulle tärkeää nykyajan viljelyssä, Tamminen-Simola vastaa. – Minulla on ollut tuollaisia peltoja ennenkin. Haluan pelastaa ja suojella pörriäisiä, että niillä olisi paikka missä olla. Ja kyllähän ne kukat koululaisten iloksi siinä paistelevat aika kivan näköisesti ja tuovat oppitunneille keltaista väriä, Tamminen-Simola naurahtaa. Kukkien kylväjä haluaa samalla ilahduttaa kaikkia Tarttilan kylän asukkaita. – OIen sanonut jokaiselle tarttilalaiselle, että kyllä sieltä voi käydä hakemassa kukkia maljakkoon, kun sitä ohi sattuu menemään. Tarttilan asukkaille oman kylän elinvoimaisuus on tärkeää, ja esimerkiksi koulun säilyminen on monille sydämenasia. – Minullakin on vielä pienet lapset, joista nuorempi ei ole vielä aloittanutkaan koulua. Totta kai toivon, ettei meidän koulua lopeteta. Lapsilla on kivasti kavereita tässä lähellä, Tamminen-Simola iloitsee. Auringonkukat eivät lähteneet aluksi helposti kasvamaan. – Keväällä oli niin kuivaa, että pelkäsimme tuleeko siihen mitään. Vettähän ei täällä tullut. Pörriäisten unelmapelto Auringonkukkapellon ensimmäiset keltaiset terälehdet aukesivat elokuun puolivälin paikkeilla. Hehtaarin kokoisella alueella kasvavat myös auringonkukilta matalammiksi jäävät hunajakukat, virnat ja viherkesantolajikkeena keltaiset lupiinit. – Pellossa pörräävät nyt kimalaiset, erilaiset perhoset ja kukkakärpäset. Leena Tamminen-Simola jatkaa, että auringonkukkameri antaa myös suojaa kanalinnuille ja tarjoaa myöhemmin linnuille siemensapuskaa. Kukkaloiston pitäisi kestää pakkasten tuloon asti. – Koko ajan on uutta nuppua tulossa. Toivottavasti tätä aikaa kestää vielä ainakin kuukauden. Ohikulkijalle: Saa ottaa! Leena Tamminen-Simolalla on ohikulkijoille mieluisa viesti. – Toivottavasti huomaavat ottaa kukkia mukaan, mutta menevät luovimalla, ettei tallota kukkia. Hienosti on haettukin. – Olen muuten laittanut postilaatikkoon sakset, koska vahvaa auringonkukkaa ei saa käsin poikki. Saa lainata saksia, kunhan palauttaa takaisin laatikkoon, Tamminen-Simola lupaa.