Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Juhlat on juhlittu: TMT:n bajamajassa bassojyminä tuntui maailmanlopulta ja hehkuhelvetti pani aineenvaihdunnan uusiksi

Kesä kääntyy kohti syksyä. Läski ei enää kärise grillissä eikä uimarannoilla. Suurimmat kesätapahtumat ovat ohitse, ja nyt lasketaan, mitä jäi taloudellisesti viivan alle. Työväen Musiikkitapahtuma oli ja meni. Siitä jäivät pysyvät muistot tai vaihtoehtoisesti traumat. TMT yllätti jälleen esiintyjillään. Ne kiinnostavimmat musiikkikokemukset olivat pikkuteltoissa. Päälavalla toki myös, mutta ne olivat pääosin niin sanottua varmaa kauraa. Toki päälavalla oli yllätyksiäkin. Esimerkiksi Ismo Alangon keikka oli energisin aikoihin, ja Ellinooran setti oli yllättävä ja yksi hienoimmista lava-akteista. Pepe Willberg taas oli hienostunein ja enemmän vain konserttiluonteinen. "Kun keskustelu on enemmän örinää ja sopertelua kuin keskustelua, tuntee olevansa ugrilaisuuden syvimmässä ytimessä.” Tuure Kilpeläinen lämmitteli yleisöä samoilla kahden vuoden takaisilla biiseillään. Kilpeläinen bändeineen tuntui hieman väsyneeltä ja keikasta jäi jotenkin vaisu kokonaiskuva. Salakapakan Los Salsanismo hullaannutti kansan bailaamaan, mutta harmillisen myöhään vasta sunnuntaiyön puolella. Varsin omaperäinen ja ehkä yllättävin oli Ruusut-yhtyeen elektroniikkaan pohjautuva esitys. Se tuntui jopa festarialueen laidoilla luihin menevänä bassojyminänä. Bajamajassa se tuntui maailmanlopulta, kun koko muovikaappi resonoi bassoäänistä. Musiikkitapahtuman hehkuhelvetti pisti aineenvaihdunnan uusiksi. Kun lämpö on yli 30 asteen, se rajoittaa toimintoja. Nesteytys tuntui kuitenkin toimivan, joillakin jopa liiaksi. Suomalainen kommunikaatio tuntui enemmän tuvalaiselta kurkkulaululta kuin äidinkieleltä. Kun keskustelu on enemmän örinää ja sopertelua kuin keskustelua, tuntee olevansa ugrilaisuuden syvimmässä ytimessä. Lue lisää: Musareiden kolmantena päivänä lämpö nousi: Katso tästä kuvagalleriasta tunnelmapaloja lauantailta Siitä oli esimerkki myös lavalla, kun Mokoma metelöi ja örisi ylivolyymilla hevikansalle. Siinä kiteytyi myös nostalgia, sillä hevirymistelyn kohderyhmä on tänä päivänä jo keski-ikäisiä ja nuoruutensa raskaalla ryminällä pilanneita moshaajia. Kaiketi monet Mokoman kokijat tulivat jättämään hyvästejä ja siirtymään sen jälkeen arkipäivään vaimon, lasten, koirien ja omakotitalon uumeniin. Jälkisäädöksissään he testamenttaavat hevilevynsä lapsilleen, jotka eivät niistä tippaakaan välitä. Oliko elämä siis mennyt hukkaan ja pysähtynyt vuosikymmenien taakse? Siltä se tuntuu touhua katsellessa.