Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Yrittäjyysteko-palkinto ojennettiin oikeaan osoitteeseen: rohkeille teoille kovaa osumaa ottaneella ravintola-alalla

Perheet ovat olleet kovilla ja ystävyys on joutunut venymään äärimmilleen. Silti kaikesta on selvitty. Näin tätä koronavuotta kuvailevat palkitut yrittäjät Mallas-Pidot Oy:stä. Valkeakosken kauppakamariosasto palkitsi yritäjäkaksikon vuoden 2020 yrittäjyysteosta. Viime vuoden loppupuolella kuultiin Valkeakoskella useita mukavia uutisia paikallisilta yrittäjiltä. Ravintolapalveluissa tapahtui omistajanvaihdoksia, puikkoihin tuli uutta sukupolvea ja nähtiin myös useita investointeja, jotka kaikki omalta osaltaan paransivat yhteisen kaupunkimme viihtyvyyttä. Yksi näistä rohkeista yrityksistä oli Mallas-Pidot, joka avasi keskeiselle paikalle Melankärkeen tilausravintolan. Kaupunkilaisille tarjolla olevat palvelut paranivat, ja tuttu rakennus sai uuden elämän. Sitten vuosi vaihtui, tuli korona ja kaikki pysähtyi. Mallas-Pidoissa keksittiin poikkeusoloissa poikkeuksellista toimintaa, joka on kantanut yritystä yli pahimpien aikojen. Tästä teosta yrittäjät myös palkittiin. Juuri matkailu- ja ravintola-ala on ottanut ehkä kovimmat osumat koronapandemian aiheuttamista rajoituksista. Ravintolatilat olivat kokonaan kiinni, sen jälkeen ne avattiin vain osittain. Välillä näytti jo paremmalta, mutta kiihtynyt epidemia aiheuttaa jälleen rajoituksia juuri ravintola-alalle. Monen työntekijän ja yrittäjän elinkeino on vaakalaudalla. Voi todellakin sanoa, että yrittäjyysteon palkinto meni oikeaan osoitteeseen: rohkeille yrittäjille, jotka omalla työllään pitävät kaupunkia elävänä.