Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Filosofia voisi olla ala-asteella yhtenä oppiaineena lapsille

MIELIPIDE Psykiatri ja filosofi Karl Jaspers piti lasten kysymyksiä loistavana osoituksena siitä, että filosofia kuuluu lapseen alusta alkaen. ”Älkää nujertako lapsessa asuvaa filosofia”, totesi amerikkalainen Filosofiaa lapsille -liikkeen uranuurtaja Gareth Matthews. Minusta lapsilla voisi olla ala-asteella yhtenä oppiaineena filosofia. Sen avulla voi kehittää omaa ajattelua, eettisyyttä ja suvaitsevaisuutta toisiamme kohtaan. Jos ikiaikainen filosofia ja muinainen viisaus, joka on kestänyt aikojen koettelemukset ja on järkeenkäypää (Ann Graber), niin miksipäs ei. Ei varmaan olisi pahitteeksi tutustua menneen ajan mietekirjailijoiden ja filosofien ajatelmiin, aforismeihin, lyyrisiin ja kirjallisiin teksteihin jo varhain. Menneisyyden filosofisilla ajatuksilla voisi olla sanomaa myös nykyihmisille. Niistä voi löytyä uskomattoman kauniita tekstejä, mieltä avartavia sisältöjä ja ajatusmaailman kehittäjiä. Ajatuksista sanoiksi, sanoista teoiksi. Uskontojen uhrit Nuori mies, Giovanni Pico Della Mirandola eli 1400-luvulla ja kirjoitti: ”Vain filosofia on opettanut minut luottamaan omaantuntooni paremmin kuin muiden mielipiteisiin, sekä olemaan ajattelematta puhutaanko minusta pahaa, vai olenko itse sanonut, saati tehnyt jotain pahaa.” Uskonto saattaa olla monille ihmisille lohdun ja turvallisuuden tunteen tuoja, mutta sitten on myös valitettavan paljon niitä, joille uskonto on ollut suuri pettymys ja tuonut elämään pelkoa ja ahdistusta. Näitä ihmisiä ovat uskontojen uhrit. Surullista luettavaa ovat uskontojen uhrien kertomukset. Lasten ja nuorten perehdyttäminen kriittiseen ajatteluun esimerkiksi filosofian avulla voisi olla yksi ennalta ehkäisevä keino. Ihmiskunnan suuriin ajattelijoihin tutustuminen voisi auttaa uskoon tulemisen ylilyönneiltä tai ainakin uskoon tuleminen ”filosofisilla muistijäljillä” voisi saada sen pysymään terveen uskon puitteissa. Sanomaa nykyihmisille Tuhansia vuosia sitten ihmiskunta saavutti uskon yhteiseen monoteistiseen Jumalaan, mutta missä viipyy tietous yhdestä ainoasta ihmiskunnasta? Tietous ihmiskunnan ykseydestä, oli sitten kyseessä ihonväri tai uskonto (Viktor Frankl). Humanismin tärkein uskonnollinen kumous ei ollut se, että ihmiset lakkaisivat uskomasta Jumalaan, vaan se, että he alkaisivat uskoa ihmiskuntaan (Yuval Noah Harari). Menneisyyden filosofisille ajatuksille voisi olla sanomaa myös nykyihmisille. Niitä voi jokainen sisimpäänsä ammentaa. Eikä se ole niin vaikeaa. Koska me kaikki olemme pohjiltamme samanlaisia, niin mikä liikuttaa ihmissydäntä jossakin maassa, liikuttaa kaikkialla muuallakin. Meidän on elettävä maan päällä ja sen vuoksi on parasta tuoda filosofia alas taivaasta maan päälle (Ling Jutang).