Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Himoamme makeaa, mutta makeutusaineet eivät palkitse aivojamme sokerin tapaan – Vaikutuksista aivoihin, suolistoon ja painoon tulee uutta tutkimustietoa

Niitä on nykyään vaikka missä: mehuissa, limsoissa, jugurteissa, välipaloissa, leivonnaisissa, lääkkeissäkin. Sokeri on korvattu monissa ruuissa ja juomissa keinotekoisilla makeutusaineilla. Suuri osa maapallon ihmisistä saa kulutukseensa nähden liikaa energiaa, ja normaali­painoiset ovat 30 vuotta täyttäneissä suomalaisissa aikuisissa jo selvä vähemmistö. Vähäkaloriset elintarvikkeet ovat olleet yksi vastaus liha­vuusepidemian hillitsemiseen. Mutta vaikka niiden kulutus on lisääntynyt viime vuosikymmeninä huomattavasti, maailman väestö vain jatkaa lihomistaan. Onko keinomakeuttajista lopulta apua painonhallinnassa? Tutkimukset eivät anna tähän täysin yksiselitteistä vastausta. Vaikutuksista on saatu viime vuosina ristiriitaisia tuloksia. Aivokuvauksissa on myös havaittu, että makeutusaineet vaikuttavat aivojemme palkitsemisjärjestelmään ja kylläisyydentunteeseen eri tavoin kuin sokeri. Makeutus­ainetta sisältävä elintarvike ei aktivoi kylläisyydentunnetta ja laannuta ruoka­halua sokerin tapaan. Lisäksi on epäilty, että makeutusaineet voisivat heikentää suoliston bakteerikantaa. Tutkimukset ovatkin herättäneet kysymyksen, voiko keinomakeuttajilla olla tahattomia psykologisia tai fysiologisia vaikutuksia. Makeutusaineista ristiriitaisia tuloksia Makeutusaineissa liikutaan harmaalla alueella, arvioi professori Juhani Knuuti Turun ja hollantilaisen Leidenin yliopistoista. Niiden puolesta tai niitä vastaan on vaikea ottaa vahvaa kantaa. – Takavuosina oli ensin hypetys, ja makeutusaineita markkinoitiin laihdutukseen. Nyt kymmenen viime vuoden aikana esille ovat tulleet mahdolliset haitat. Laajoissa tutkimus­katsauksissa kauhean radikaalia näyttöä haitoista ei kuitenkaan tule esille, Knuuti sanoo. Toisaalta makeutusaineet eivät ole mikään taikatemppu painonhallinnassa, hän sanoo. Suuressa mittakaavassa makeutusaineiden kaltainen yksittäinen asia ei ole ratkaisu painonhallintaan ja aineenvaihduntasairauksien ehkäisyyn, sanoo myös Helsingin yliopiston kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen . Joskus keinomakeuttajilla voi silti korvata sokeria onnistuneesti. Pietiläinen on nähnyt potilastyössä litroittain sokerijuomia päivässä nauttineita ihmisiä, tyypillisesti nuoria miehiä. Sokerijuomista luopuminen on auttanut potilaita laihtumaan ja hillitsemään rasvamaksan kehitystä. – Toisaalta mukana on myös kehon homeostaattinen mekanismi: keho tietää, että se ha­luaa energiaa ja se haluaa sen jotain toista kautta. Pitkällä aikavälillä yksittäinen asia ei usein riitä, Pietiläinen sanoo. Obesity Reviews -tiedelehti julkaisi keväällä systemaattisen katsauksen ja meta-analyysin, joka tarkasteli makeutusaineiden vaikutuksia painoon. Mukana oli 20 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta. Jos ylipainoinen ihminen korvaa käyttämänsä sokerin makeutusaineilla eikä kaloreiden saantia vahdita tiukalla ruokavaliolla, makeutusaineet näyttävät auttavan painonpudotuksessa, analyysi veti tutkimusten tulokset yhteen. Mutta jos ihminen laihduttaa niin, että hän noudattaa kaloreita rajoittavaa dieettiä, keinomakeuttajien käytöllä ei ole vaikutusta painoon. Makeuttajien ja painon yhteyttä tarkastelevissa tutkimuksissa on saatu myös aivan erilaisia tuloksia. Suuria väestöjoukkoja havainnoivissa pitkäaikaisissa tutkimuksissa on nimittäin huomattu, että keinomakeuttajien käyttö kytkeytyy suurempaan kehonpainoon ja diabeteksen kaltaisiin aineenvaihduntasairauksiin. Tutkimusmenetelmällä on merkitystä Ristiriitaisia tuloksia selittää ainakin osittain se, että tutkimuksissa on käytetty erilaisia menetelmiä. Havainnoivat tutkimukset eivät selvitä syy-seuraussuhteita. Niinpä makeutusaineiden ja suuremman painon yhteys voi johtuakin siitä, että ylipainoiset ihmiset yrittävät hillitä kaloreiden saantiaan ja käyttävät makeutusaineita enemmän kuin normaalipainoiset. Satunnaistetut kontrolloidut tutkimusasetelmat ovat näytöltään vahvempia. Niissä tutkijat vertaavat esimerkiksi keinomakeutettua limonadia nauttivaa koehenkilöryhmää kontrolliryhmiin, jotka saavat sokerilimonadia tai hiilihapotettua vettä. Osallistujat on jaettu ryhmiin satunnaisesti. Satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset kestävät yleensä kuitenkin vain muutamia viikkoja tai kuukausia. Tarvittaisiin lisää laadukkaita pitkäaikaistutkimuksia, Obesity-tiedelehden katsausartikkeli toteaa. Samaa sanoo Knuuti. – Satunnaistettuja kaksoissokkotutkimuksia tehdään loppupeleissä keinotekoisissa oloissa. Voidaan olla laborato­riossa, jossa syödään tiettyjä kalorimäärältään kontrolloituja ruokia. Me elämme kuitenkin ihan muussa maailmassa, ja ihmisen mielihalut voivat vaikuttaa paljonkin syömiseen. Joidenkin tutkijoiden mukaan on mahdollista, että makeutus­aineet voivat auttaa lyhyellä aikavälillä karsimaan kiloja, mutta pidemmän päälle ne eivät auta makeaan tottunutta painonhallinnassa. Keinomakeuttajat on yhdistetty myös kakkostyypin diabetekseen. Siitä ei ole vakuuttavaa näyttöä, että makeutus­aineet lisäisivät kakkostyypin diabeteksen riskiä. – Mutta ei ole myöskään riittävää näyttöä siitä, etteivätkö ne aiheuttaisi, Knuuti siteeraa viimevuotista kirjallisuus­katsausta . Makeanhimo on luontaista Himoamme luontaisesti makeaa. Jo esivanhempamme tiesivät makean tarkoittavan sitä, että ruuassa oli paljon energiaa. Energiatiheitä ruokia kannatti syödä, sillä riittävä kaloreiden saanti on ollut hengissä selviämisen ehto. Siksi makean kaipuu on meillä geeneissä. – Jos juot sokeria, glukoosia tai fruktoosia, aivojen kylläisyyskeskus havaitsee, että nyt tuli energiaa. Kylläisyys aktivoituu ja ruokahalu laantuu, Pietiläinen sanoo. – Sitä ei tapahdu, kun juot makeutusaineella rikastettua makeaa juomaa. Asia on todennettu aivokuvauksissa. Leidenin yliopiston kokeissa 20 tervettä normaalipainoista miestä nautti glukoosilla eli rypälesokerilla, fruktoosilla eli hedelmäsokerilla, vähäkalorisella psikoosilla tai sukraloosilla makeutettuja pirtelöitä. Toiminnallisissa magneettikuvissa sokerit näyttivät aktivoivan kylläisyyden ja aivojen palkitsemisjärjestelmän, mutta vähäkalorisilla makeutusaineilla ei ollut samaa vaikutusta. – Aivot jäävät huutamaan muuta ruokaa, Pietiläinen sanoo. Suolisto aistii sokerin Sokeria aistivia soluja näyttäisi olevan elimistössä muuallakin kuin suussa. Hermosto ja aivot vaikuttavat saavan tietoa myös suolistosta. Sokeria aistivista suoliston soluista on hiljattain julkaistu hiiritutkimuksia useissa arvostetuissa tiedelehdissä . Tutkijat ovat esimerkiksi antaneet hiirten lipittää sokerijuomaa ja keinoaineella makeutettua juomaa, jotka ovat samaa makeusastetta. Aluksi hiiret ovat juoneet molempia, mutta äkkiä ne ovat alkaneet suosia sokerijuomaa. Kun hiiriltä on poistettu makean aistimus, ne ovat silti halunneet sokerijuomaa. Pietiläinen arvioi, että suoli-aivoakseli voi toimia samankaltaisesti ihmisilläkin. – Luulen, että tämä on sellainen mylly, joka aktivoituu joillakin ihmisillä. Kehon sokeria aistivat solut toimivat joillakin lihavuuteen taipuvaisilla ihmisillä hyvinkin vilkkaasti. Kun järjestelmä lähtee oikein laukalle, elimistö ei tyydyty ihan vähällä makealla vaan vaatii lisää ja lisää sokeria ennen kuin reseptorit ovat tyytyväisiä. Tämäkään ei silti osoita, että makeutusaineilla olisi haittoja, Pietiläinen huomauttaa. Hiirikokeiden tuloksia ei voi yleistää Arvostettu Nature-tiedelehti kertoi vuonna 2014, että makeutusaineet heikentäisivät suoliston mikrobistoa. Tulos perustui pääosin hiirikokeisiin, ja ihmisiä oli koehenkilöinä vain seitsemän. Sen jälkeen tutkimuksia on tullut lisää, mutta ihmisillä tehtyjä tutkimuksia on yhä vähän, katsaus viime vuodelta kertoo. Pietiläinen varoittaa tekemästä johtopäätöksiä jyrsijöiden suolistotutkimuksista. – Hiiren suolistomikrobisto on aivan erilainen kuin ihmisellä, ja hiiri syö aivan erilaisia asioita kuin ihminen. Hiirille annetut makeutusaine­annokset ovat myös aivan hulluja. Jos annokset suhteutettaisiin ihmisen painoon, ne olisivat valtavia. Yhdessä ihmistutkimuksessa asesulfaami K:n on havaittu köyhdyttävän suoliston mikrobirikkautta. Aineilla on eroja Makeutusaineiden välillä onkin eroja. The American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehdessä viime vuonna esitelty tutkimus selvitti sokerin ja neljän makeutusaineen vaikutuksia painoon. Koe kesti 12 viikkoa, ja koehenkilöitä oli 123. Sokeri ja makeutusaine sakariini lisäsivät painoa. Sukraloosia saaneiden koehenkilöiden paino oli jakson lopussa selvässä laskussa verrattuna niihin osallistujiin, jotka olivat saaneet sokeria, sakariinia, aspartaamia tai stevioliglykosideihin kuuluvaa rebaudiosidi A:ta. Vähäkalorisia makeuttajia kannattaa tarkastella erillisinä aineina. – Ne ovat ihan eri molekyylejä. Eihän eri lääkkeitäkään voi suoraan verrata, Knuuti sanoo. Osa vaikutusten risti­riitaisista tutkimustuloksista voi selittyä juuri aineiden eroilla, hän arvioi. Vielä ei voida kuitenkaan sanoa, että jokin makeutusaine olisi toisia parempi. – Ihmisen fysiologia on hir­veän monimutkainen. On maksat, aivot, rasvakudokset, mikrobiomit ja muut. Jokaisella makeutusaineella voi olla joitakin vivahde-eroja näihin kaikkiin, Pietiläinen sanoo. Yleiset makeutusaineet aspartaami, asesulfaami K, sakariini, suklaroosi ja syklamaatti ovat synteettisesti valmistettuja lisäaineita. Stevioliglykosidit ovat alkujaan kasviperäisiä, mutta jalostus tapahtuu teollisissa kemiallisissa prosesseissa. Makeutusaineiden turvallisuutta on tutkittu paljon, ja ne on todettu kohtuukäytössä turvallisiksi. Jotta mahdollinen terveydelle vaarallinen taso ylittyisi, makeutusaineita pitäisi nauttia todella valtavia määriä.