Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Vielä ei juhlita FC Hakan nousua Veikkausliigaan, mutta joukkueen voittoputki kasvoi jo peräti 14 ottelun mittaiseksi

FC Hakan paluu Veikkausliigaan oli ensimmäistä kertaa katkolla perjantaina. Haka hoiti ruutunsa jalkapallon Ykkösessä tyylillä ja voitti porilaisen MuSan luvuin 4–0, mutta Turun pelistä ei apuja herunut. TPS murjoi AC Kajaanin 3–0, ja näin joukkueiden välinen ero on edelleen 14 pistettä. MuSaa vastaan Haka lähti pahasti siipirikkoisena, koska vahvaa kautta valkopaitojen hyökkäyksessä pelanneet Salomo Ojala, Erkka Helminen ja Elias Ahde olivat avauskokoonpanosta sivussa. Ojala loukkasi itsensä aiemmin viikolla, Helminen oli kuumeessa ja Ahde joutui jäämään pelistä pois alkuverryttelyssä tulleen vamman vuoksi. Vaikka kovia maalipyssyjä oli sivussa, Hakan materiaali näytti jälleen kerran leveytensä. Avausmaali syntyi 18. minuutilla, kun Anton Popovitch täräytti pallon rangaistuspilkulta yläkulmaan. Peli oli käytännössä taputeltu puolen tunnin kohdalla. Tuolloin Popovitch tarjoili ja Samuel Chidi pisti pallon yhdellä kosketuksella verkkoon. Toisen puoliajan alussa Henri Malundama sekä Chidi kaunistelivat lukemia. Malundama pääsi tuikkaamaan pallon verkkoon lähietäisyydeltä Jami Kyöstilän vahvan esityön jälkeen. Chidin illan toinen syntyi Popovitchin antaman kulmapotkun jälkitilanteesta, kun pallo pomppi sopivasti alkuviikosta uuden jatkosopimuksen tehneen laitapelaajan ulottuville. Noiden osumien jälkeen päävalmentaja Teemu Tainio antoi peliaikaa niukemmalle vastuulle tällä kaudella jääneille pelaajille eli Joona Karille, Severi Keskitalolle ja Akseli Lehtojuurelle. Epäonnistunut rankkari loi paineita Popovitchille Hakan avausmaalin iskenyt Popovitch kertoi ottelun jälkeen, että nousujuhlia ei oltu vielä perjantai-illalle suunniteltu. – Meillä on ollut tavoitteena voittaa vain seuraava peli. Ja se tavoite pitää edelleen. Haluamme voittaa kaikki loppukauden pelit, oli tilanne sarjassa mikä tahansa, Popovitch huomautti. Popovitchin iskemä avausmaali oli Hakalle henkisesti tärkeä, sillä alkuminuuteilla peli ei kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla. Hakan numero 14 myönsi, että pieniä paineita oli edelliskierroksella Oulussa tulleen epäonnistuneen rankkarin jälkeen. – "Teme" oli laittanut minut edelleen rankkarin vetäjäksi erikoistilanteiden listalla. Hienoa, että luottoa löytyi yhdestä epäonnistumisesta huolimatta, Popovitch sanoi. Kierroksia on jäljellä vielä viisi ja ensimmäisen kerran nousupaikka on Hakan omissa käsissä lauantaina 14. syyskuuta Pietarsaaressa. Jos Haka nappaa tuolloin 15:nnen peräkkäisen voittonsa, muiden pelien tuloksia ei sen jälkeen tarvitse enää pohtia. Hakan kokoonpano: Santeri Aaltonen, Jami Kyöstilä, Niklas Friberg, Jacob Bushue, Henri Malundama (var.), Joona Tapani (70. Joona Kari), Anton Popovitch, Tino Purme (var.), Samuel Chidi (83. Severi Keskitalo), Antto Hilska, Jonni Thusberg (60. Akseli Lehtojuuri).