Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Pirkanmaalla yksi uusi koronavirustartunta – Tays muistuttaa, että turvaetäisyyksiä kannattaa noudattaa

Pirkanmaalla on todettu lauantaina yksi uusi koronavirustartunta, kertoo Tays sunnuntaiaamuna. Kaikkiaan tartuntoja on todettu Pirkanmaalla 228. Lauantaina kerrottiin kahdesta todetusta tartunnasta. Tays muistuttaa, että pienistä luvuista ja juhlapäivästä huolimatta turvaetäisyyksiä kannattaa muistaa noudattaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL päivittää koko Suomen tilanteen myöhemmin sunnuntaina. Lauantain kerrottiin, että Suomessa on todettu 5 880 koronavirustartuntaa. Määrä oli kasvanut 142 tapauksella edellispäivästä. Sairaalahoidossa on yhteensä 161 ihmistä, joista 45 tehohoidossa. Lauantaina kerrottiin myös, että Suomessa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut yhteensä 265 ihmistä. Määrä kasvoi edellispäivästä viidellä.