Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Olen kärsinyt unettomuudesta koko aikuisikäni ja minulla on siitä vain yksi kysymys: Miten meille suomalaisille pääsi näin käymään?

Siitä on tullut kestopuheenaihe ystäväpiirissäni: unettomuudesta. Tuntuu, että yksi jos toinen kärsii siitä tätä nykyä. Kaava on tuttu: työpäivän jälkeen väsyttää, mutta uni ei tule. Vähäisellä unella jaksaminen on vaikeaa, mikä lisää stressiä. Stressi johtaa syvempään unettomuuteen, ja kierre on valmis. Unen pitäisi olla luonnollinen ja hyvä asia, mutta siitä on tullut mörkö. Yksi ystävistä kertoo, että ei ole nukkunut kunnolla moneen viikkoon. Unettomuudesta on tullut syöksykierre, jota hän ei saa katkaistua ilman lääkärin apua. Nyökyttelen ymmärtäväisesti, sillä tiedän hyvin, miltä hänestä tuntuu. Olen kärsinyt eriasteisesta unettomuudesta koko aikuisikäni. Tiedän, että mikään ei tapa elämäniloa tehokkaammin kuin pitkään jatkuva unettomuus. Tays Valkeakosken unihoitaja Heini Aro-Ojanen kertoo VS:n haastattelussa (sivu 8), että unihäiriöiden yleisyys johtuu lisääntyneestä stressistä. Hänen mukaansa yhteiskunnan vaatimukset ovat kasvaneet. Sosiaalinen media ja internet ovat omiaan ruokkimaan unettomuutta, kun pitäisi jatkuvasti olla tavoitettavissa. Aivot eivät osaa enää rauhoittua. Unettomuudesta on alettu puhua jopa uutena kansantautina. Kyse ei ole mistään pikkuasiasta, sillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joka viides suomalainen kärsii unettomuudesta vähintään kolmena yönä viikossa. Se on aika paljon väsyneitä ihmisiä. Miten ihmeessä tässä näin pääsi käymään? Pohdimme sitä ystäviemme kanssa ja mietimme, onko vika itsessä vai yhteiskunnassa. Tunnistamme hyvin suorituspaineet, jota nyky-yhteiskunta luo. Toisaalta otamme paineet harteillemme itse. Unettomuuteen liittyy jopa häpeää: työpaikalla ei ehkä uskalla sanoa ongelmasta ääneen, koska pelkää näyttävänsä heikolta. Että eikö tässäkään edes onnistu – nukkumisessa! Ratkaisu löytyy ehkä niin korvien välistä kuin yleisestä elämänmenosta. On tärkeää, että uniongelmista puhutaan rehellisesti ja avoimesti. Häpeään ei ole syytä. Mitä enemmän unihäiriöistä puhutaan, sen helpommaksi niistä keskustelu ja niiden ymmärtäminen käy. Unettomuudesta puhuminen luo myös ymmärrystä siitä, millaisessa maailmassa elämme – ja olisiko ehkä syytä suurempaan muutokseen. "Unettomuudesta on alettu puhua jopa uutena kansantautina."