Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Ilmavoimat: Valvontalennolle lähtenyt yliäänikone aiheutti Valkeakoskea aamulla järisyttäneen pamauksen

Voimakas pamaus helisytti ikkunoita Valkeakoskella keskiviikkoaamuna. Ääni on kuulunut voimakkaana eri puolilla kaupunkia noin kello 8.42 aikaan. Valkeakoskella epäiltiin aamulla äänen syyksi Pirkkalassa käynnissä olevia Suomen uuden hävittäjäehdokkaan testauksia. Parhaillaan testataan Eurofighter Typhoon-konetta. Ilmavoimien mukaan kyse oli kuitenkin valvontalennolle lähteneen yliäänikoneen lentomelusta. Ilmavoimien tiedotteen mukaan se toteutti aamulla alueellisen koskemattomuuden valvontaan liittyvän lentotehtävän Suomenlahdelle. Voimakas pamaus on kuultu Valkeakosken lisäksi laajalti ympäri Etelä-Suomea, muun muassa Vihdissä, Espoossa ja Hämeenlinnan Iittalassa. Voimakkaasta räjähdysmäisestä äänestä tehtiin aamulla ilmoituksia hätäkeskukseen. Pirkanmaan pelastuslaitos kävi tarkistamassa tilanteen ainakin Roineenkadulla. Pelastuslaitos purki valmiutensa, koska yksiköt eivät havainneet mitään, mikä äänen olisi voinut aiheuttaa. Toteutetaan pääasiassa Hornet-hävittäjillä Ilmavoimien mukaan sen valvontaa suoritetaan eri puolille maata sijoitetuilla liikkuvilla ja kiinteillä ilmavalvontatutkilla ja muilla sensoreilla. Valvonnan tuottamat havainnot kootaan ja analysoidaan Ilmaoperaatiokeskuksen johdolla. Alueellisen koskemattomuuden turvaaminen toteutetaan pääasiassa Hornet-monitoimihävittäjillä. Mikäli kyseessä on epäilty vieraan valtion ilma-aluksen ilmatilanloukkaus, loukkausepäily siirtyy rajavartiolaitoksen tutkittavaksi. Ilmavoimat luovuttaa lennon kulusta kerätyn valvonta-aineiston rajavartiolaitokselle tutkintaa varten. Tätä juttua on päivitetty useita kertoja tuoreilla tiedoilla. Alkuperäisessä jutussa mainittiin, että pamaus olisi pudottanut oksia puista. Tieto perustui väärinkäsitykseen, ja se on poistettu jutusta.