Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tulipalo koetaan näytelmäksi – Ihmeekseni kukaan ei estänyt yleisöä saapumasta aitiopaikalle, kun Säterillä torstai-iltana paloi

Ihmeekseni kukaan ei Ulvajanniemen-Säterintien -risteyksessä estänyt yleisöä saapumasta aitiopaikalle, kun Säterillä torstai-iltana paloi. Vapaasta pääsystä Säterintielle ja Säterin päähän oli median edustajillekin toki se hyöty, että niin toimittajat, kuvaajat kuin lukijan kuvia lähettävätkin saattoivat ajaa Säterin päähän niemeen vievää tietä. Työvuorossa olevat toimittajat taisivat saapastella portista sisäänkin. Itse läksin paikalle saunan jälkeen ruokapöydästä, kun puhelimesta vilkaisten hetken näytti, että työ kutsuu. Säterintien varressa, fiksusti vähän etäämpänä actionista kuitenkin, näkyi rykelmä moponuoria. Säterintiellä polkupyöräili huolettomasti keskenkasvuisia. Näyttävimmät suoritukset tehtiin yhdellä eli takapyörällä ajaen. Paloa tultiin katsomaan henkilöautoilla yksin, kaksin tai porukalla. Oli lapsiakin mukana. Pois ei tuntunut olevan kiirettä, sillä savu ei haissut silloin nenään ja liekit loimusivat oransseina siellä katon reunalla. Monella kiinnostuneella saattoi toki olla jokin side Säteriin. Ehkä siinä seisoi vanha työpaikka tai kokonainen perheen toimeentulon vanha kehto. Valkeakoskelaisissahan oli yhteen aikaan paljolti joko yhtyneläis- tai säteriläissukuja tai sitten niin, että mies oli Yhtyneillä ja vaimo Säterillä tuona aikana, jolloin rouvat eivät saaneet olla Yhtyneillä töissä. Siinä me ihmiset torstaina väistelimme, kun lisää hälytysajoneuvoja saapui paikalle. Itsellä kävi mielessä, onkohan tehdasalueen vieressä ”ulkoilu” silti ihan terveellisintä. Alitajunnassa oli pelkoa, vaikka tiedänhän, että rikkihiili, palovaarallinen hermomyrkky, vietiin vuosia sitten pois. Mikään äkkinäinen pommi ei tyhjä ja rapistuva tehdas enää ole, mutta sen uskon, että ihan kaikkia ihmiselle epäterveellisiä aineita nurkista ei ole nuoltu. Mediatyössä palopaikoilla olen tottunut näkemään uteliaita katsojia ja usein kyselen heidän havaintojaankin työni puolesta. Toisaalta välillä mietin, miksi pitää niillä paikoilla yleisönä pörrätä ainakin silloin, kun ollaan selvästi jo tiellä ja häiriöksi ja ehkä altistutaan myös itse vaaroille ilman suojavarusteita ja tarkoitusta.