Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Vanhankylän liikekeskus on voitto koko kaupungille: Jokainen Valkeakoskelle jäävä euro on arvokas

Valkeakosken Sanomien arkisto kertoo: Vuonna 2008 kirjoitimme, että Vanhankylän liikekeskuksen suunnitelmat julkaistaan ihan pian. Yli kymmenen vuotta siihen meni, ja viimeinkin keskiviikkona uutinen tuli julki: WasaGroup on varannut Valkeakosken kaupungilta alueen, jolle se aikoo toteuttaa suuren ja monipuolisen kaupan keskuksen. Alueelle kaavaillaan päivittäistavarakauppaa, käyttötavarakauppaa, sisustukseen ja remontointiin liittyvää tilaa vievää erikoiskauppaa sekä autoalan kauppaa ja palveluita. Liikekeskus on toteutuessaan Valkeakoskelle todellinen voitto. Se osoittaa kaupungin kehityksen olleen sen suuntaista, että liike-elämä näkee paikan kiinnostavana investoinneille. Valkeakosken strategiaan kuuluva kasvun hakeminen juuri kaupungin pohjoispuolelta saa entisestään tukea liikekeskushankkeesta. Se on myös omiaan edelleen lisäämään pohjoisten alueiden kiinnostavuutta. Myös viereisten oppilaitosten vetovoiman voi olettaa kasvavan, kun kävelymatkan päähän saadaan reilusti lisää palveluita. Mitä yrityksiä liikekeskukseen sijoittuu? Toivottavasti ainakin sellaisia, jotka ovat Valkeakoskella uusia. Toki jos jo paikkakunnalla olevat yrittäjät näkevät paikan itselleen hyvänä, se on yhtä tärkeää. Jos vanha yritys muuttaa nykyaikaisiin tiloihin hyvälle sijainnille, toiminta todennäköisesti jatkuu hyvässä vauhdissa. Jokainen euro, jonka estämme valumasta kuntarajan taakse Lempäälän puolelle, on kaupungille arvokas.