Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kyllä näytti toivottomalta: ”Tehdasaluekäynniltä mieleen jäi kaksi ääntä, toinen toivon kirkas ääni, toinen tuhon”

Kevään surullisimman kiertokävelyni olen tehnyt vanhalle Säterille. Aloitin sen jostakin seiskalinjan nurkilta. En tietenkään yksin, sillä kenelläkään ei ole luvatta alueelle asiaa. Oven lasiin oli ehkä paiskattu kivi. Tikkaat sojottivat hassusti kauas, pois seinästä, jotta niitä pitkin ei enää kiivettäisi. Olen napannut työpöydälleni kopion asemapiirroksesta, johon on merkitty konkurssipesän purettaviksi aikomat rakennukset. Radan pohjoispuolelta lähtisi suurin osa rakennelmista ja rakennuksista. Luvan lainvoimaisuutta odoteltaessa radan pohjoispuolen rakennukset rapistuvat vain lisää. Varmuuden vuoksi muistutan, että jarruna ei ole suinkaan kaupunki. Toki vanhoja tehtaita on kunnostettu muualla vaikka miksi. Katkokuitutehtaan suhteen kai jokainen valkeakoskelainen on ihan toivoton. Tehdasaluekäynniltä mieleen jäi kaksi ääntä, toinen toivon kirkas ääni, toinen tuhon. Kulkijoista hermostunut tiainen kuulutti tyhjällä teollisuusalueella kevättä ja elämän jatkuvuutta tai sitten komensi, ettei saa häiritä. Ti-tyy. Sitten oli tip, tip, tip... Se oli katosta lattialle tippuvan sulamisveden ääni. Aloin uskoa sen, että vanhan tehtaan puolella katolla seikkaileva ihminen voi pudota läpi. Tehdasalueen "nähtävyyskohteet" olivat niitä, mistä luvattomat ovat tunkeneet sisälle. Sitä mukaa kun kulkuteitä on katkottu, ovat vieraat uusia keksineet. Luukkujen, tuolien, putkistojen ja katkaistujen tikkaiden reitit ovat helvetillisen loppumattomat. Kun tein juttua Ulvajanniemen vanhoista nuorista, aloin seurata heidän päivityksiään Facebookissa. Ihan äskettäin oli Säteriläinen-lehden sivulta lainattu vuoden 1940 ilmakuva, jossa niin Ulvajanniemi, Säteri kuin Kirjasniemikin ovat vielä rakentamattomina. Ilman viime sotaa ei täällä Säteriä olisi koskaan ollutkaan. Mahlianmaan kaatopaikkaakaan ei kyllä olisi. Kun tehdas tuli, se houkutteli Valkeakoskelle paljon uutta asujaimistoa ja kasvoi voimalliseksi tehdasyhteisöksi kaikin puolin. Aivan kuten paperiperheissäkin, tehdas oli mukana asumisessa, harrastuksissa ja koko elämässä. Ilokseni olen huomannut Valkeakoski-seuran ryhtyneenkin peräänkuuluttamaan muistoja Säteristä ja säteriläisyydestä. Kyllä vain, ne ovat tallentamisen arvoisia. "Mieleen jäi tehdasalueelta kaksi ääntä: Ti-tyy. Sitten oli tip, tip, tip..."