Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Ainakin Pajutien talo jää Valkeakoskella opiskelijoille vastakin – asunnot ovat pidettyjä ja lähellä kouluja

Valkeakosken Asunnot Oy:n toimistossa Valtakadulla toivotaan lisää opiskelijoita paikkakunnalle. Jos esimerkiksi Hämeen ammattikorkeakoulu (Hamk) pystyy lisäämään tarjontaansa ja tuomaan lisää opiskelijoita paikkakunnalle, piristyy myös vuokra-asuntojen kysyntä. – Musiikkiopiston tilalle keskustaan mahdollisesti tuleva uusi opiskelijatalo on hankkeena uusi itsellenikin, toimitusjohtaja Pasi Orava Valkeakosken Asunnot Oy:stä sanoo. Hän jatkaa, että Valkeakosken keskustan elävöittämisen kannalta opiskelijoiden tulo keskustaan olisi eduksi. – Heistä saisi uusia käyttäjiä ainakin joillekin palveluille. Tätä nykyä Asunnot Oy:llä on lähellä Vanhankylän koulucampusta kaksi opiskelijataloa. Pajutie 1 on lähinnä oppilaitoksia, ja Orava uskoo, että se kiinnostaisi opiskelijoita jatkossakin. – Jos karsintaa pitäisi tehdä, juuri se jäisi meidän opiskelijataloksemme. Lempääläntien pistetalossa edellisestä peruskorjauksesta on enemmän aikaa, joten seuraavien 5–10 vuoden aikana voi olla siellä tarve peruskorjaukseen. Silloin on aika pohtia, millaisessa käytössä talo jatkossa on ja soveltuuko parhaiten vuokra-asumiseen myös jatkossa. Vuokra-asuminen voi lisääntyä Pasi Orava toteaa, että vuokra-asuminen ei sido pääomaa ja helpottaa myös muuttoa ja myös paikkakunnan vaihtoa. Tästä syystä vuokra-asuminen lisääntyy. Hän pohtii, saattaisivatko myös jotkut omakotitalosta luopuvat paikkakuntalaiset ajatella siirtymistä vuokra-asumiseen? Toimitusjohtaja Pasi Orava sanoo Asunnot Oy:n kuuntelevan omistajan eli kaupungin toiveita. Uusi opiskelijatalo keskustaan voi valmistua aikaisintaan 2022–2023. Kaavoitusta ollaan käynnistämässä. Kaupunki on neuvotellut hankkeen toteuttamisesta Pirkan Opiskelija-asuntojen kanssa, jolloin paikkakunnalle tulisi opiskelija-asuntomarkkinoille uusi toimija. – Kilpailu on tälläkin toimialalla piristävää. Tuleeko meistä edes toistemme kilpailijoita vai teemmekö yhteistyötä, se selviää aikanaan. Asunnot Oy:ssä toivotaan kovasti myös kaupungin asukasluvun kasvua ja samalla sitä, että myös kiinnostus vuokra-asuntoihin kasvaa. Hamk saisi lisää vetovoimaa Kansainvälisten asiain sihteeri Annina Herala-Hemmilä Hämeen ammattikorkeakoulusta iloitsee siitä, että Valkeakosken keskustaan kaavaillaan uutta opiskelijataloa. – Nykyisin kaikille opiskelijoille ei opiskelija-asuntoja riitä. Herala-Hemmilä sanoo, että opiskelijat ja heidän vanhempansa ovat kiinnostuneita opintojen lisäksi arkeen liittyvistä asioista. – Uskon, että hinta-laatusuhteeltaan hyvät opiskelija-asunnot lisäävät Hamkin vetovoimaa kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa. – Keskusta sijaintina on varmasti mieleinen, vaikka monille tärkeintä on koulun läheisyys. Herala-Hemmilä on huomannut, että opiskelijat haluavat säästää rahaa jakamalla asunnon, mutta toivovat omaa huonetta ja sitä, ettei kylpyhuonetta tarvitse jakaa kovin monen opiskelijan kanssa. – Henkilökohtaiset sopimukset ja laskut helpottavat myös asiointia.