Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Pirkanmaalla on todettu seitsemän uutta koronavirustartuntaa – viimeisen viikon aikana 55 uutta tartuntaa

Pirkanmaalla on todettu seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Fimlab tutki tiistaina Pirkanmaalla 1 649 näytettä. Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) kertoo Twitterissä, että kaksi tartunnoista liittyy jo tunnettuihin tartuntaketjuihin. Viiden muun tartunnan osalta jäljitystyö on aloitettu. Taysin infektioyksikön ylilääkärin Jaana Syrjänen kertoo keskiviikkona iltapäivällä tartuntojen selvitystyön olevan yhä käynnissä. – Sen tiedän, että muutama tartunnan saaneista on ollut jo karanteenissa, Syrjänen kertoo. Yksi uusi koronakuolema Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi keskiviikkona yhdestä uudesta koronaviruksen aiheuttamasta kuolemantapauksesta Taysin erityisvastuualueella. Kuluvalla viikolla THL on kertonut jo kahdesta uudesta koronakuolemasta Taysin erityisvastuualueella. Viikon toisesta tapauksesta kerrottiin maanantaina. Taysin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme. Syrjänen ei kommentoi, onko uusi kuolemantapaus Pirkanmaalta. – Johtajaylilääkärit raportoivat tiedot eteenpäin ja ne ovat kaikkien kolmen alueiden summa, Syrjänen sanoo. Kaikkiaan kuusi ihmistä Taysin erityisvastuualueella on menehtynyt koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Kaikkiaan liki 370 tartuntaa Keskiviikkona Pirkanmaan koronaluvuissa näkyi notkahdus. Kolmena edellisenä päivänä Tays on ilmoittanut 11:stä uudesta tartunnasta päivittäin. Taysin koronaseurannan mukaan Pirkanmaalla on todettu viimeisen viikon aikana 55 uutta koronatartuntaa. Sitä edellisen seitsemän vuorokauden aikana uusia tartuntoja oli 23. Uusien tartuntojen määrä on siten yli kaksinkertaistunut viimeisen viikon aikana edellisviikkoon verrattuna. Syyskuussa Pirkanmaalla on nyt todettu 106 uutta tartuntaa. Elokuussa Tays ilmoitti 19:stä uudesta tartunnasta. Heinäkuussa Pirkanmaalla todettiin vain yksi koronavirustartunta ja kesäkuussa kaksi. Pirkanmaalla on nyt todettu yhteensä 369 koronavirustartuntaa. Juttua päivitetty 23.9.2020 kello 15: Lisätty Jaana Syrjäsen kommentit.