Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kahdeksan vuotta sitten Marjo Korpela tippui tajuttomana satulasta kesken ravin – Toimitusjohtajan työstä luopuminen oli ”kovaluontoiselle yrittäjäakalle” kova koulu

Möksä löytyy kapean hiekkatien päästä, havupuiden keskeltä Pyörönmaasta. Omaperäinen talo, möksäksi ristitty, kuuluu Marjo Korpelalle ja tämän miehelle. Täällä he nykyisin asuvat lähes kokoaikaisesti. Tyttäret ovat vallanneet kotitalon Lastustenkulmalla. Sitä paitsi, täällä on hyvä olla. Aamuisin Korpela istahtaa kuistille ison pöydän ääreen ja hörppii aamukaffet. Ikkunasta näkee suoraan oman tallin ja hevoset, jotka käyskentelevät aitauksessa. Se tuo rauhan – hevosilla on kaikki hyvin. – Rakastan tätä paikkaa yli kaiken. Tämä on henkinen kotini. Kun katseen kääntää vasemmalle, näkee pihapuun ja linnunpöntön. Kesällä Korpela seurasi, kun kirjosiepon poikaset pullahtivat pöntöstä ulos yksi kerrallaan. Lintujen puuhia katsellessa ilo vyöryi yli. Ennen samankaltainen riemu syttyi silloin, kun sähköposti suhahti ja toimitusjohtaja Korpela varmisti isot kaupat. – Mitä rajummin käy, sitä pienemmät asiat ilahduttavat. Ratsastus auttoi pelastamaan hengen Elettiin vuotta 2011, kun Korpela lähti talliltaan metsään ratsastamaan, kuten minä tahansa päivänä. Alla oli suuri suomenhevonen Trompi, ”suomalainen pyörremyrsky”. – Piti lähteä yksin, mutta kaverit soittivat viime tipassa ja pyysivät näyttämään uuden ratsastusreitin. Matkaan lähdettiin siis kolmestaan. Korpela ratsasti edessä, kaverit taaempana. Jonkin ajan kuluttua kaverit ihmettelivät, miksi Marjo kumartuu satulasta alas kesken ravin. Kiristääkö se satulavyötä? Korpela oli menettänyt tajuntansa. Niskasta oli revennyt valtimo, ja Korpela sai aivoverenvuodon. Trompi seurasi parin metrin päässä, kun Korpelalle annettiin ensihoitoa metsän keskellä. Kahteen vuorokauteen ennustetta ei ollut. Sen jälkeen lääkärit totesivat, että Korpela jää todennäköisesti henkiin. Kaksi viikkoa kului teho-osastolla. –Siihen on kaksi syytä, etten kuollut tuonne jorpakkoon. Kaveri oli soittamassa apua. Neurologit kirjoittivat lausuntoonsa, että ilmeisesti intensiivinen ratsastusharrastus auttoi minua jäämään henkiin. Kahden viikon jälkeen Korpelan toipuminen oli hämmästyttävän nopeaa. Lääkärit selittivät asiaa hyvällä peruskunnolla. Ratsastuksen ansiosta Korpelan lihaksisto ja hengityselimistö olivat niin hyvässä kunnossa, että kuntoutuminen eteni nopeasti. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Äly toimii, muisti ei Möksän seinällä on valkoinen tussitaulu. Taululle Korpela kirjoittaa jokaisen menonsa. – Sinäkin olet tässä, Korpela näyttää merkintää lehtihaastattelusta. – Yritän sopia vain yhden menon yhdelle päivälle. Muuten väsyn liikaa. Pystyn skarppaamaan päivän, mutta väsymys iskee seuraavana päivänä. Väsymys ja krooninen kipu jäivät seuralaisiksi onnettomuudesta. Korpela nukkuu 12 tunnin yöunia, päivällä pari tuntia. Äly ei aivovammasta vioittunut, mutta lyhytkestoinen muisti vaurioitui. Tavarat ovat aina hukassa. Tussitaulut, puhelin ja muistilorut auttavat pitämään mielessä tärkeitä menoja. Silti Korpela tekee ohareita tahtomattaan. Silloin hajoaa pää. – Täytyy muistaa selittää ihmisille, miksi olen tällainen. Kaikki ei näy päällepäin. Kalenteriinsa Korpela merkitsee myös älä tee mitään -päiviä. Silloin saa väkertää korkeintaan käsitöitä. Näkökentän oikeaa puolta Korpelan on yhä vaikea hahmottaa. Autolla ajaessa hän tarkistaa oikean puolen aina monta kertaa. – Kerran poliisi pysäytti ja puhallutti, kun ajoin niin hitaasti ja varovasti. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kovaluontoisen akan kova koulu Pihamaalla Korpelalla on tuliterä kasvihuone, jossa kasvaa muun muassa kurkkua ja tomaattia. Tontilta löytyy helmililjaa, ruusuja, villivadelmaa, raparperia. Joka kevät näkyvin putkahtaa jokin uusi tuttavuus. – Anni-mummo oli patologinen kasvienharrastaja. Manasin, ettei minusta tule samanlaista. Nyt sitten olen. Kun Korpela osti paikan miehensä kanssa reilu kymmenen vuotta sitten, paikalla oli pieni talli, possula ja paljon ryteikköä. Tuvan katon läpi kasvoi mänty. Silti paikka tuntui heti oikealta. Mies rakensi uuden talon tallin kupeeseen pari vuotta sitten. Hän kuulemma viheltelee vain, jos on jotain rakennettavaa. Jos mies on patologinen rakentaja ja mummo puutarhuri, Korpelalla on pakkomielle työhön. Ennen onnettomuutta hän pyöritti miehensä kanssa menestyvää rakennusalan yritystä. Aina oli kiire, kiire, kiire, mutta Korpela nautti ja tulosta tuli. Viime vuosien ajan ”työorientoitunut” ihminen on joutunut opettelemaan toimimaan luonteensa vastaisesti. Enää ongelmia ei voi ratkaista siten, että käärii hihat ylös ja pistää tuulemaan. Täytyy rauhoittua, levätä, säästellä voimia. – Kovaluontoiselle yrittäjäakalle tämä on ollut kova koulu. Onneksi on talli, jossa voin tehdä töitä. Muuten olisin lataamossa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Omien rajoitteiden hyväksyminen on ollut Korpelalle ”todella pitkä raitti”. Pariin vuoteen hän ei tunnistanut omaa tilaansa, vaan yritti palata töihin väkisin. Perheen ja ammatti-ihmisten tuki on ollut korvaamatonta. Enää Korpela ei elättele toiveita työelämään paluusta. Pikkuhiljaa hän on oppinut sanomaan ”ei”, vaikka mukaan haluttaisi mennä. – Ei se ole maailmanloppu, jos jostakin joutuu luopumaan. Ei kai täällä kukaan kaikkea saa. Tiettyjä rajoitteita on, mutta mitä sitten? Niiden kanssa pitää oppia elämään. Ja nyt, kahdeksan vuotta onnettomuuden jälkeen, asiat vaikuttavat selkeämmiltä kuin ennen. Ehkä ei käynytkään aivan hullusti. Hyvät asiat painavat vaakakupissa enemmän kuin huonot. Toimitusjohtajan palkka on vaihtunut eläkkeeseen – ei tunnu missään. Muotivaatteita Korpela ei kaipaa – kotihousuissa on mukavampaa. Ennen piti pyrkiä, päästä ja saada. Nyt on linnunpönttö, hevoset ja rauha. Lue lisää: Hukkumiselta pelastetulle Tahvolle kuuluu hyvää – Hevosen elimistö romahti pelastusoperaation jälkeen, mutta nyt se jaksaa jo kirmata laitumella Katso hurja pelastusoperaatio videolta: Pelastuslaitoksen yhteistyö pelasti mutaan juuttuneen hevosen viime hetkillä