Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tunnen huonoa omaatuntoa arjen muovikääreistä ja -pakkauksista, mutta voiko muovin käyttö olla ympäristöteko?

Ostan välillä lounasta valmisruokatiskiltä. Saan lämpimän ruuan muovirasiaan, johon kaupassa saumataan vielä muovinen kansi. Salaatin syön mielelläni erikseen. Muovirasian päälle saatetaan kietaista kelmua, ellen huomaa kieltää. Syödessäni työpaikan kahvihuoneessa kannan sitten huonoa omaatuntoa ”astioista”, joista syön. Vielä ikävämmältä tuntuu, jos olen hakenut valmiiksi pakatun salaatin kaupan hyllystä, vaikka toisaalta voi luottaa, että pakkaus on hyvin säilyttänyt tuotteen sen matkalla ja minua odottaessaan. Salaattipaketissa osa aineksista lepää vielä erillisessä muovitasossaan, salaatinkastike omassa muovipussissaan ja kaiken päälle muovinen rimpularuokailuväline omassa suojakuoressaan. Muovihaarukka olisi tarpeellinen vain, jos söisin puistonpenkillä. Työpaikan keittiössä on kyllä kunnollisia ruokailuvälineitä. Aika pitkälle on tultu niiltä ajoilta, kun lapsuuteni naapurinmammat virkkasivat maitopusseista, tuon ajan kätevästä keksinnöstä, pyöreitä eteismattoja. Kaupassa kului siihen aikaan ostoskääreiksi vielä enimmälti voi- ja puotipaperia. ”Luontaistuotehyllyn tukanpesuainekin on pakattu muovipulloon” Kotona kylpyhuoneessa näen mitä erilaisimpia muoveja ympärilläni. Siellä vilkkuvat purkit ja purnukat sekä hammastahnatuubi. Luontaistuotehyllyn tukanpesuainekin on pakattu muovipulloon. Sähköhammasharjalla on muovikuoret ja -harjakset ja voi, onpa myös muovista hammaslankaa. Etikkapyykkiaineen pullokin on muovia samoin kuin ovat mopinvarret, vessankannet ja myös sähkökatkaisimet. Sitten on moppiämpäri ja kulahtanut saunavati, jonka voisi jo uusia. Uuteen ja kiiltävään sortuu kaupassa helposti, sillä hinta on halpa. Entä sitten kodin rikkoutuneet kovamuovitavarat, vaikka rikkinäinen lumilapio? Ne ovat tietysti päätyneet meiltä jätteeksi. Tosiasiassa myös ne ovat rahanarvoista tavaraa, jos niitä kerää tarpeeksi. Lumilapio voi saada uuden elämän esimerkiksi kukkaruukkuna tai kastelukannuna. Kovamuovitempauksen tulevalla viikolla järjestävä Muoviteollisuus on tuonut esille myös hiilijalanjälkeä, joka esimerkiksi muovisessa juomavesiputkessa on paljon pienempi kuin metallisessa. Metalliputken valmistus vie paljon energiaa ja sen käyttöikä jää lyhyemmäksi kuin muovisen. Voisiko muovin käyttö kestotavaroissa ollakin ympäristöteko, jos muovit vain oikeaoppisesti kierrätettäisiin tai hävitettäisiin niin, etteivät ne joutuisi luontoon?