Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Liian niukka tiedottaminen jättää tilaa spekuloinnille – Voisiko luottamuspulan taustaa avata vähän enemmän?

Samaan aikaan valtakunnallisen hallituskriisin kanssa Valkeakoskella tuli julkisuuteen oma hallinnon poikkeustilanne. Maanantai-iltana kaupunki tiedotti, että kaupunginhallitus on päättänyt esittää valtuustolle tilapäisen valiokunnan perustamista tutkimaan sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä yksilöhuoltojaoston erottamista kesken kauden. Syyksi kerrottiin luottamuspula. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja perusteli esitystään tiistaina sillä, että toimielinten päätöksistä on ollut tietoja sosiaalisessa mediassa ennen kuin päätös on ollut julkinen. Hänen mukaansa kyse on yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta. Sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee ihmisten yksityisyyteen liittyviä, arkaluontoisia ja herkkiä asioita. Siksi on hyvä, että edes epäilyyn tietojen vuotamisesta otetaan hyvin tiukka linja. Nyt valittu linja herättää kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Valiokunnan perustamisaikeista kerrotaan, mutta kaupunginhallituksen jäsenet eivät tuntuneet valmistautuneen ollenkaan avaamaan asian taustoja. Miksi näin järeään ja poikkeukselliseen toimenpiteeseen päädyttiin? Kuinka vakavasta sääntöjen rikkomisesta on nyt kyse? Tiedottamisen niukkuus asettaa joukon luottamushenkilöitä epäilyksen alle pitkäksi aikaa. Yksityiset asiat ovat yksityisiä, mutta olisiko kerrottavissa hiukan enemmän? Liian vähäinen informaatio antaa turhan hyvän kasvualustan juoruille ja spekulaatioille, jotka leviävät tehokkaasti sosiaalisessa mediassa.