Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Kirjasto ei ole arvossaan kauppojen kylkiäisenä, sanoo kotiseutuneuvoksen arvonimellä palkittu Juhani Kivelä

–  Olen kovin kiitollinen. Tämä oli suuri yllätys. Näin kuvaa tuntemuksiaan tuore kotiseutuneuvos Juhani Kivelä . Arvonimi on Valkeakoskella harvinainen, sillä aiemmin, vuonna 1993, sen on saanut vain yksi henkilö, lukion rehtorina toiminut Olli Vuorinen (1933–1999). Kahta valkeakoskelaista kotiseutuneuvosta yhdistää moni asia. Molemmat ovat toimineet historian opettajina, lukion rehtoreina, kunnallispolitiikassa, Valkeakoski-Seuran puheenjohtajina ja pitäneet monin tavoin kotiseutunsa lippua korkealla. Juuri Olli Vuorinen houkutteli vuonna 1974 Kivelän kotiseutuseuran toimintaan. Juuret vetivät takaisin Kotiseutuneuvos Juhani Kivelä myöntää olevansa henkeen ja vereen valkeekoskilainen, kuten paikallisia paikallismurteella pitää kutsua. Kivelä on paljasjalkainen koskilainen, joka on asunut muualla vain ne vuodet, jotka hän opiskeli historianopettajaksi Turun yliopistossa ja kartutti työkokemustaan Karhulassa ja Kuhmoisissa. Kun hän vuonna 1971 sai lehtorin viran syntymäkaupungistaan, pitkäaikainen haave paluusta juurille toteutui. – Oli oikein hyvä tunne palata. Varsin moni vastaantulija 70-luvun alussa tervehti, sillä he tunsivat minut isäni kautta. Isä tunnettiin, sillä hän kiersi ympäri kylää ruiskuttamassa ja leikkaamassa omenapuita, Juhani Kivelä kertoo. Moni kysyi, eikö Kivelän mielestä ollut hankala aloittaa opettajana omassa kotikaupungissa. – Ei ollut vaikeaa, ennemminkin hyödyllistä. Tunsin puolet oppilaiden vanhemmista ja muutenkin oli helppoa toimia paikkakunnalla, jonka paikat ja ihmiset olivat ennestään varsin tuttuja. Paikat tutuiksi tutkimusretkillä Jälkikäteen Juhani Kivelä on ajatellut, että pohja kotiseututyölle rakentui jo lapsena. – Lapsena ja koulupoikana kiersin paljon ympäristössä Jokisen poikien kanssa. Liikuimme Mallasvedellä, talvella Vanajallakin, metsissä ja Korkeakankaalla, jossa siihen aikaan isot kuuset toimivat meille pujottelukeppeinä, Kivelä muistelee. Poikien tutkimusretkillä paikat tulivat tutuiksi ja rakkaiksi. Siksi on ollut luontevaa tuoda Valkeakoskea esiin ja tehdä työtä sen eteen aina kun se on ollut mahdollista. Kotiseutuneuvoksen arvonimeä Juhani Kivelälle hakeneen Valkeakoski-Seuran mielestä Kivelä on ansainnut huomionosoituksen, sillä hän on koko ikänsä ollut kiinnostunut kotipaikkakuntansa historiasta ja edistänyt aktiivisesti niin työssään kuin vapaa-aikanaan kotiseututyötä monilla eri tavoilla. Kivelä on Valkeakosken paikallishistorian asiantuntija, joka on julkaissut useita historiateoksia paikallisista aiheista, muun muassa kirjastosta ja Koskenpojista. Valkeakoski-Seurassa Kivelä on kirjoittanut 70-luvun alusta lähtien seuran vuosijulkaisuun, toiminut myöhemmin sen päätoimittajana ja kerännyt lisäksi lehden mainokset. Hän on toimittanut myös seuran vuosikalenteria. – Monet kysyvät jo ennalta, että tekeehän seura tänäkin vuonna lehden ja kalenterin. Valkeakoski-Seura on suosittu. Siitä kertoo sekin, että moniin yrityksiin ei tarvitse kuin astua ovesta sisään, niin luvataan ilmoitus, vaikka yritys ei muualla mainostaisikaan. Opettajan työn ja kotiseututietämyksen Kivelä on yhdistänyt lukuisissa Valkeakoski-opiston järjestämissä luennoissa, joissa hän on esitellyt Valkeakosken historiaa. Kirjasto ansaitsisi oman talon Kotiseututyön Juhani Kivelä on kokenut mukavana ja luontevana. Hän on halunnut tuoda esiin niin paikkakunnan historiaa kuin nykypäivää ihmisineen, yrityksineen ja harrastuksineen. Hän ei osaa sanoa, onko kotiseututyöllä ollut suoraa vaikutusta Valkeakosken kehitykseen. Seura ja sen jäsenet ovat kuitenkin voineet ottaa kantaa ja pitää asioista esillä. – Valkeakoski on kaunis kaupunki ja täällä on hyvä asua. Kauniit järvimaisemat houkuttelevat monia. On suuri asia, että komeat ja paikkakunnan teollisesta perinteestä kertovat Myllysaaren rakennukset ovat säilyneet aivan keskellä kylää. Se harmittaa, että monet palvelut ovat hävinneet kaupungista, Kivelä sanoo. Vuosikymmenten aikana hän on nähnyt kaupungin muutoksen ja samalla myös vanhan purkamista ja uuden rakentamista. Isä-Kivelän vuonna 1929 rakentama kotitalo Apiankatu 36:ssa purettiin 50 vuoden vuokra-ajan loputtua Apiankadun leventämisen takia. Suunnitteilla oleviin purkuhankkeisiin Kivelä ei halua ottaa kantaa. Viimeisimmän kovan taiston hän kävi Apian koulukorttelin puolesta. – Koitettiin loppuun asti, mutta ei ollut mitään mahdollisuutta. Raha ratkaisi, se käsitys minulle jäi, Kivelä sanoo. Koulujen purkamisen lisäksi mieltä kaihertaa kirjaston siirto Torikeskukseen. – Tämän kokoisen paikkakunnan imagoon kuuluu kunnon kirjastotalo. Kirjastossa on hyvät palvelut, mutta ei se oikein ole arvossaan kauppaliikkeiden kylkiäisenä, Kivelä sanoo.