Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Pääsiäisen helmijuttu: Valkeakoskella toimiva tiimi heittää yhteiskunnan ankkurin nuorelle – Tarkoitus on puuttua, auttaa ja myös ehkäistä rikoksia

Sisä-Suomen poliisilaitoksen asemista Valkeakosken poliisiasema on lähes etunenässä pilotoimassa uutta ankkuritoimintaa, jonka tarkoitus on auttaa nuoria yhden luukun periaatteella. Alle 18-vuotias nuori voi kuulua kohderyhmään, Jos hän oireilee esimerkiksi rikoksilla tai päihteiden käytöllä. Syyksi riittää myös esimerkiksi se, että nuori aiheuttaa huolta väkivaltaisella tai toistuvasti häiritsevällä käytöksellään. Rikosylikonstaapeli Aku Virjula Valkeakosken poliisiasemalta kertoo, että Sisä-Suomen poliisin alueella ainoastaan Tampere on ehtinyt aloittaa ankkuritoiminnan ennen Valkeakoskea. – Malli on kuitenkin valtakunnallinen. Toiminta pyritään aloittamaan kaikissa kunnissa. Poliisin yhteistyökumppanit tulevat kunnalta, sillä nuorten auttamiseen ja rikosten ennaltaehkäisyyn pyrkivä ankkuritoiminta on moniammatillista. Paitsi Valkeakosken kanssa, Valkeakosken poliisiasema ryhtyy ankkuritoimintaan myös alueeseensa kuuluvan Lempäälän kanssa. Sosiaalityön edustaja on asemalla kerran viikossa Valkeakoskella ankkuritoimintaa on tämän syksyä viritellyt poliisin kanssa asiakaskoordinaattori Joni Kumlander , joka tulee kaupungin sosiaalityöstä. Käytännössä Kumlander on tehnyt työtään kerran viikossa poliisiasemalla jo kolmen kuukauden ajan. Viimeksi tiimin tapaamisessa oli mukana myös kuraattoreita. Nuoria tiimi on kuunnellut kaiken syksyä ja toimintamallia on kehitetty työn ohessa. Nuori voi päätyä ankkuritoimintaan esimerkiksi silloin, jos koulun keinot eivät kiusaamistapauksessa riitä. Luonnollisesti työkenttään kuuluu kouluväkivalta tai se, että nuori on vaarassa radikalisoitua eli omaksua aatemaailman, joka oikeuttaa väkivallan käytön yksilöitä tai ryhmiä kohtaan. Virjula arvelee, että käytännössä ankkuritoiminta painottuu alle 15-vuotiaisiin. – Toivottavasti tilanne saataisiin haltuun, ennen kuin 15 täytettyään nuori joutuu teoistaan myös rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tavoitteena on myös rikosten ehkäisy. Asiakkuuskoordinaattori Joni Kumlander korostaa, että puuttumisen viive ei saa kasvaa pitkäksi. Kyse on nopean toiminnan mallista. Aloite voi tulla myös perheeltä Yhteyttä ankkuritiimiin voi ottaa koulu- tai nuorisotoimi, nuori, perhe tai poliisipartio. Lähtökohtana voi olla myös lastensuojelu- tai rikosilmoitus. Palvelutarpeen arvio tehdään moniammatillisessa yhteistyössä. Sitä seuraa kirjallinen kutsu tapaamiseen. Poliisi-sosiaaliviranomaisakseliin otetaan tarvittaessa mukaan kuraattori, terveydenhuollon edustaja ja nuorisotoimi ja sen paikan edustaja, mitä nuoren teko koskee. – Ankkuritapaamiseen tulo poliisiasemalle perustuu nuoren ja vanhempien suostumukseen. Jos on tapahtunut rikos, sen käsittelemiseksi poliisilla on oikeus velvoittaa nuorta saapumaan asemalle. Valkeakoskelta kokemuksia ei vielä ole, mutta Tampereella vanhemmat ovat suhtautuneet myönteisesti tällaiseen puuttumiseen. Ankkuritoiminnan juuret ovat Hämeenlinnassa. Nyt ministeriö on määrännyt poliisille, että vastaavaa järjestetään koko valtakunnassa. Vuonna 2020 Valkeakoskella haastetaan mukaan ankkuritoimintaan myös seurakuntaa ja järjestöjä.