Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

FC Haka kokoaa riveistään liki kaksi kentällistä, kun joukkue kohtaa lauantaina HJS:n

Alun perin Hakan piti pelata lauantaina Mikkelissä MP:ta vastaan, mutta Suomen Cupin arpa sotki suunnitelmat. Maajoukkuevalmentaja Markku "Rive" Kanerva arpoi joukkueet pelaamaan vastakkain seuraavalla kierroksella, joten kaksi kohtaamista viikon sisään olisi ollut liikaa. – Niinhän siinä sitten kävi, että MP nousi Riven käsittelyssä meitä vastaan. Se aiheutti suunnitelmiin muutoksen, mutta onneksi apu löytyi läheltä ja HJS suostui tulemaan vastustajaksi, FC Hakan päävalmentaja Teemu Tainio toteaa. Tainion mukaan HJS-peli kruunaa hyvän treeniviikon hiihtoloman jälkeen. – Pelaajat saavat peliaikaa aikalailla 45 minuuttia. Melkein saamme kasaan kaksi eri joukkuetta, mutta osa pelaa koko pelin, Tainio kertoo. Haka ja HJS kohtaavat nyt toisen kerran tänä talvena. Joulukuussa peli päättyi Hämeenlinnassa 2– 2. – Nyt odotan että taso-ero tulee näkymään, Tainio huomauttaa. Luvassa on tärkeitä minuutteja esimerkiksi Salomo Ojalalle, Eero Markkaselle, Ville Starckille ja Jonni Thusbergille. – Medo [Mohamed Kamara] tekee myöskin ensi esiintymisensä, Tainio lupaa. Hakan kokoonpanosta ovat poissa ainoastaan Henri Malundama ja Samuel Chidi, joilla molemmilla tullut hieman takapakkia. – Heidän kanssaan olemme kärsivällisiä ja varmistamme, että he tulevat täydessä kunnossa takaisin pelihommiin, Tainio huomauttaa. Haka-HJS pelataan säävarauksella lauantaina 7.3. kello 13 Tehtaan kentällä. Otteluun on vapaa pääsy.