Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Koronaviruksen suhteen järkevään varautumiseen on syytä, pelkoon ei

Koronavirus jatkaa leviämistään, ja tätä kirjoittaessa on varmistettu ensimmäinen tartunta Pirkanmaalla. Tartunnan saaneen asuinpaikkakuntaa tai sukupuolta ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta se on kerrottu, että hän on eristyksissä ja hyväkuntoinen. Viruksen aiheuttamat toimenpiteet ovat saaneet näyttäviä mittasuhteita. Joidenkin tapausten kohdalla tulee jo mieleen, että onko nyt päässyt maalaisjärki unohtumaan. Virus on kuitenkin meille uusi, joten vaikka hysteriaan ei ole syytä, ei tyhmäkään kannata olla. Hengitystieinfektioiden torjumiseen tiedetään yksi erittäin hyvä keino, nimittäin käsien peseminen. Viimeistään nyt on jokaisen aika muistuttaa mieliin kunnolliset käsienpesuohjeet. Vaikka itse ei kokisi terveyttään uhatuksi, olemme kaikki tekemisissä riskiryhmiin kuuluvien ihmisten kanssa. Meillä on velvollisuus huolehtia käsihygieniasta, sillä siten huolehdimme läheisistämme. Lapsille on neuvottu opettamaan riittävän pitkää käsienpesua näin: Pese käsiä niin kauan, kuin laulat mielessäsi "Jänis istui maassa" -laulun säkeistöä. Ohje pätee oikein hyvin myös aikuisille. Järkevä koronavirukseen varautuminen näkyy monin paikoin. Esimerkiksi Sääksmäen seurakunta kertoo, että tällä hetkellä edes papit eivät kättele – siitä huolimatta, että tapa on syvällä kirkollisessa kulttuurissa. Nyt on kuitenkin parempi toimia näin. Kirkkoherralla on meille kaikille hyvä viesti: Ei tule pelätä, mutta tulee käyttäytyä oikein.