Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Lempäälän Nuorisoseuran teatterin Anna-Liisa on hieno veto teattereiden nykylinjasta poiketen – Se puhuttelee, mutta ei moralisoi.

Ei pääse mihinkään, etteivätkö kotimaiset klassikkonäytelmät jaksaisi kiinnostaa. Valkeakoskella esitetään Jotunia ja Lempäälässä toista klassikkoa, Minna Canthin Anna-Liisaa . Tosin sisällöllisesti ne eroavat kuin yö päivästä. Anna-Liisa menee rajuudessaan suoraan pimeyden ytimeen. Siinä päähenkilön syyllisyys konkretisoituu tuskaisesti. Lempäälän Nuorisoseuran teatterin Anna-Liisassa näyttelijät ovat keskiössä. Heidän luonteensa tulevat hyvin esiin. Ainakin roolitus on täydellisesti onnistunut. Canthin näytelmä rakentuu hienosti pala palalta ja kerros kerrokselta. Koko ajan pienet, uudet tapahtumat kuljettavat kerrontaa eteenpäin ja loppukatharsis on vaikuttava. Lapsenmurhan ja se salaamisen ympärille keskittyvät tapahtumat paljastuvat vähitellen ja onnettomalla hetkellä. Kolmiodraamassa taistellaan henkisesti ja melkein fyysisestikin. Kun kaksi urosta haluaa naida saman naisen, ei keinoja kaihdeta. Anna-Liisan ( Sara Simonen ) sulhanen Johannes ( Lauri Ahonen ) on veltto maitoparta, joka vannoo uskollisuutta ja pettää tiukan paikan tullen. Anna-Liisan entinen miesystävä Mikko ( Jarno Huuhtanen ) taas on machomainen ja vaatii Anna-Liisaa itselleen vuosien takaisen lupauksen vuoksi. Anna-Liisa ei osaa päättää, mitä tekisi. Ratkaisu on helppo, kun Mikon äiti Husso ( Sanna Lehtonen ) uhkaa paljastaa Anna-Liisan murhanneen lapsensa. Sillä hän kiristää taitavasti ja lisää Anna-Liisan syyllisyyttä. (juttu jatkuu kuvan jälkeen) Esitys on neljän näyttelijän juhlaa. Sara Simosella on vaikea rooli, jossa tekstimassa on suuri. Samalla hän tuo hysteerisen pelkonsa ja tuskansa taitavasti esiin. Lauri Ahosen Johannes on suuren talon poika ja samalla melko heikko luonne. Johannes osaa uhota, mutta perääntyy aina ratkaisevissa tilanteissa. Ahosen roolitulkinta kehittyy ja sisäistyy hienosti hieman kankean alun jälkeen. Mikon äiti Husso on näytelmän vaikuttavin rooli. Siinä taitonsa lyö tiskiin Sanna Lehtonen, joka on juuri niin inhottava henkilö kuin vain voi olla. Hän on muiden hyljeksimä ja vastaa siihen kovuudella. Lehtonen tuo esiin Husson monet kasvot niiden tulkintaan hyvin sopeutuen. Itse Mikko on kovaääninen, suurisuinen ja aggressiivinen, mutta toisaalta taas hellä Anna-Liisaa kohtaan. Jarno Huuhtanen tulkitsee Mikon roolia suorastaan pelottavasti ja se heijastuu katsojiin saakka. Puhuttelee, mutta ei moralisoi Minna Canth kirjoitti tekstin 125 vuotta sitten. Mikään siinä ei ole muuttunut, ei ihminenkään. Näytelmän ovat sovittaneet Johanna Pekola ja Kaarina Perola . He ovat tuoneet Canthin tekstin tähän aikaan lyhentäen ja kielellisesti tarkistaen. Ohjaaja Pekola on tehnyt esityksestä samalla kertaa vanhanaikaisen ja nykykatsojaa puhuttelevan näytelmän. Se on rytmitetty kiinnostavasti. Henkilöohjauksessa näyttelijöistä on saatu irti uskomattoman paljon. Kaiken kruunaa lisäksi Helinä Nurmen pelimannin rooli. Hän soittaa viululla kansansäveliä ja Oskar Merikannon sävellyksiä juuri kyläpelimannin tapaan. Huipentumana on iki-ihana Merikannon Soi vienosti murheeni soitto . Anna-Liisa on hieno veto teattereiden nykylinjasta poiketen. Se puhuttelee, mutta ei moralisoi. Elämä on elämää, jossa kaikkea sattuu ja tapahtuu.