Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

”Varhaiskasvatuksen sijaisten löytämisen vaikeutta ei pidä maalata nirsojen keikkailijoiden syyksi”

Valkeakosken Sanomissa (5.4.2019) oli artikkeli Valkeakosken kaupungin varhaiskasvatuksen tilanteesta, jossa aiheeseen kantaa ottivat muun muassa Seuturekryn palvelujohtaja ja Valkeakosken kaupungin varhaiskasvatuspäällikkö. Seuturekryn palvelujohtajan kannanotto piti sisällään yksipuolisen oletuksen siitä, että sijaisuuksien täyttäminen olisi hankalaa työntekijöistä johtuvista syistä. Kannanotto antoi ymmärtää, että kyse on työntekijöiden vapaudesta valita tai haluttomuudesta tehdä työtä joka päivä. Lähipiirissäni on useita sote-alan sijaisuuksia tekeviä ammattilaisia, eikä heidän joukossaan ole yhtäkään, joka ei valitsisi säännöllistä, päivittäistä työtä sieltä täältä kootun silpputyön sijaan. Työhalukkuutta kyllä löytyy Sijaisten löytämisen hankaluutta ei pidä maalata vapaudennälkäisten tai nirsojen keikkailijoiden syyksi. Keskustelussa pitää muistaa, että vaikka olisi kuntatoimijoiden edun mukaista pitää reservissä pätevää, koulutettua henkilöstöä, joka säntää työhön tarvittaessa, tilanne ei yleensä palvele keikkailijan etua. Monien keikkailijoiden todellisuus, jossa herätään aamulla seitsemältä odottamaan puhelua satunnaisen työpäivän toivossa, ei usein ole keikkailijalle tavoittelemisen arvoinen. Työntekijöitä ja työhalukkuutta on kyllä – satunnaisten, työnantajan ehdoilla toimivien heittopussien löytäminen onkin kokonaan toinen tarina. Keskustelussa ne pitää kuitenkin erottaa toisistaan. Valkeakosken kaupungin toivoisin kiinnittävän huomiota myös siihen, millaisen viestin varhaiskasvatuksen pitkäaikaisille sijaistyöntekijöille antaa se, että Valkeakosken kaupunkikin ketjuttaa sijaisten työsopimuksia vuodesta toiseen, mutta vakituisten toimien auetessakaan ei vakinaista näitä hyväksi todettuja, pitkäaikaisia työntekijöitä. Säilyykö sijaistyöntekijöiden motivaatio? Vähättely ei edistä vuoropuhelua Pitää miettiä, jäädäänkö kiukuttelemaan vai pohditaanko yhdessä, mikä ongelman ratkaisu olisi, kuittasi Valkeakosken kaupungin varhaiskasvatuspäällikkö. Vuoropuhelua ei edistä toisen osapuolen tunteman huolen vähättely, mikäli vuoropuhelun tarkoitus on olla muutakin kuin johdon näkemyksiä tukeva samanmielisten kuoro. Muutosvastarinta on paitsi luonnollinen, inhimillinen ilmiö, siitä on tullut myös lyömäase, jolla perusteltukin kritiikki voidaan leimata tyhjänpäiväiseksi narinaksi. Jos työntekijöiden huolille ja kritiikille viitataan kintaalla, tulee johto samalla pyyhkineeksi sivuun jotain paljon arvokkaampaa. Työntekijöiden kipuilun kuittaaminen ”kiukutteluksi” ei lisää työntekijöiden ja työnantajan välistä luottamusta, joka etenkin muutosprosessissa on keskeinen onnistumisen elementti. Saattaisiko sittenkin olla niin, että kritiikkiä esittävien työntekijöiden intressi ei olekaan ”kiukutella” – voisiko juuri heillä olla halu viedä muutosta eteenpäin koko organisaation kannalta edulliseen suuntaan? Mitä sitten pitäisi tehdä tilanteessa, jossa organisaatio kärsii toistuvasti henkilöstöresurssien puutteesta tai työntekijöiden väsymisestä? Esitän radikaalin ratkaisuvaihtoehdon, joka saattaa järkyttää: palkatkaa lisää vakituista henkilöstöä.