Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kysyimme kolmelta valkeakoskelaiselta isältä ja heidän lapsiltaan, mitä isyys merkitsee – ja saimme aika hienoja vastauksia

Jani Turpeinen: ”Aloin seurustella vaimoni Maijan kanssa 1990-luvun alkupuolella. Siihen aikaan piti jotenkin itsestäänselvyytenä, että perustetaan perhe, vaikka emme siitä niin aktiivisesti puhuneet. Vuonna 2002 syntyi tyttäremme Sonja ja vuonna 2004 poikamme Sauli . Muistan, kuinka hieno hetki oli, kun Sonja syntyi. Vastuun määrä kasvoi kertaheitolla aika paljon. Ehkä sitä ei ihan heti osannut ajatellakaan. Olin ollut lasten kanssa aiemminkin paljon tekemisissä, koska minulla on iso suku, mutta omat lapset ovat eri asia. He eivät ole vain käymässä, vaan kokonaisvaltaisesti osa elämää. Vanhemmuus lähti liikkeelle luontevasti. Muistan, kuinka Sonja parikuukautisena nukkui käsivarrellani, kun tein toisella kädellä töitä koneella. Arjen askareet muuttuivat: omaa aikaa täytyi jakaa eri tavalla kuin ennen. Kun lapset olivat vasta muutaman vuoden ikäisiä, aloimme rakentaa taloa. Saattoihan se olla vähän rankkaa aikaa, mutta ei sitä silloin niin ajatellut. Vein lapset aamulla tarhaan, menin töihin ja töiden jälkeen raksalle. Vaimo hoiti lasten tarhasta hakemisen ja ruokailut. Aamuisin oli usein kiire, ja kaikenlaista soveltamista siinä tuli. Jos auton ovet olivat jäässä, lapset laitettiin penkille takaluukun kautta. Aika kultaa muistot. Enää ei muistakaan kaikkia vatsavaivoja ja muita, vaan lähinnä niitä hyviä asioita. Rakennamme tällä hetkellä toista taloamme. Taas olen iltaisin töiden jälkeen raksalla, mutta nyt on vähän eri tilanne. Kun aiemmin lapset olivat kotiin tullessani jo nukkumassa, nyt täällä tehdään läksyjä. Käymme yhdessä läpi matikkaa, kemiaa ja fysiikkaa. Kun lapset kasvavat, vanhemmuus muuttuu Kun lapset ovat kasvaneet, on vanhemmuuskin muuttunut. Jos ennen ehkä kielsin enemmän, nyt opastan ja kannustan siihen, että ajattele itse, mikä on järkevää. Nyt kun lapset ovat jo vähän vanhempia, käymme paljon keskusteluja ja puhumme vaikka yhteiskunnasta. Kasvattajana minulla ei ole mitään filosofiaa. Toki olen yrittänyt näyttää, että mitään ei saa ilmaiseksi, vaan kaiken eteen pitää tehdä töitä. Ja sitä olen yrittänyt opettaa, että täytyy ottaa huomioon muutkin ihmiset. Vaikeinta isyydessä on varmaan se, että luottaa lapsiin ja siihen että heidän siipensä kantavat –etenkin nyt, kun he ovat jo vähän isompia. Luottamus täytyy ansaita ja sitä täytyy vaalia. Sillä saralla ei voi kauhean monta kertaa sössiä. Kun lapset pian aikuistuvat ja muuttavat pois, saavat he silti aina tukea ja kotiovi on aina auki – oli elämäntilanne mikä tahansa. Koskaan ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan, mutta toivon, että voisimme vaikka yhdessä katsoa, jos on joku hankala tilanne. Isyys merkitsee minulle todella paljon. Ensinnäkin olen saanut tulla isäksi, sillä se ei ole itsestään selvää. Isyys on merkinnyt joistain asioista luopumista, mutta toisaalta se on rikastuttanut elämää niin paljon, että en vaihtaisi sitä mihinkään. Elämää ei voisi kuvitellakaan ilman lapsia. Isänä oleminen on opettanut pitkää pinnaa ja sitä, että asioista pitää aina puhua avoimesti. Parasta on huomata, että ehkä joitain asioita on tehnyt oikein.” Näin Sonja ja Sauli kertovat isästään Sonja ja Sauli: ”Meidän isä on aika rento. Jo lapsuudesta tulee mieleen, kuinka hän pelasi kanssamme Playstationilla Lego Star Warsia. Pelejä on sittemmin kertynyt kaappiin aika paljon. Yksi parhaita muistoja lapsuudesta on sekin, kun talvisin laskimme mäkeä. Asuimme vielä Eerolassa. Kun isä teki lumitöitä, hän otti meidät lumikolan kyytiin ja ja antoi vauhtia mäkeen. Kerran Sonja ja isä laskivat rattikelkalla mäkeä. Stiga meni päin puuta. Vieläkin kiistellään siitä, kumpi sen ohjasi puuhun. Isä on opettanut meille aina kaikkea uutta. Hänellä on vastaus melkein kaikkiin kysymyksiin, ainakin jos on kyse matematiikasta ja luonnontieteistä. Hän auttaa aina matikan, fysiikan ja kemian läksyissä. Meistä kumpikaan ei olisi varmaan niin innostunut koulusta ilman isää. Hän on opettanut tietyn ajattelutavan ja antanut motivaatiota niihin juttuihin. Meidän isä on myös tosi fiksu. Hänen kanssaan on kiva viettää aikaa ja keskustella kaikesta mahdollisesta. Hän tietää meidän kiinnostuksen kohteistamme paljon. On isä ihan hauskakin – tai ainakin hänellä on ne hyvät hetkensä. Usein hän heittää asiat vitsiksi. Välillä isällä on ihan hyviäkin juttuja, välillä vähän päättömiä. Isä on aina ollut perheessämme sellainen rauhanrakentaja. Hän solmii rauhaa muiden perheenjäsenten välille eikä oikeastaan kauheasti riitele. Hänen kanssaan ei hirveästi tule erimielisyyksiä. Isän kanssa kaikki jutut pystyy aina selvittämään. Tuntuu tärkeältä, että isä ei etääntyisi sittenkään, kun muutamme pois kotoa. Isä on vähän huono vastaamaan viesteihin, mutta olisi kiva, jos hän tulisi käymään. Ja että häneltä voisi aina pyytää apua vaikka lampunvaihtoon. Vaikka sitä ei usein tule sanottua, isä on hyvä siinä duunissa, mitä isänä tekee. Tai oikeastaan hän on aika loistava isä.”