Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Vuoden helmijutut: Rakkaus heilautti Stellan uuden keittiömestarin Toijalaan – Intohimo ruokaan toi hänet töihin Valkeakoskelle

Valkeakosken Sanomat julkaisee pääsiäisen aikaan helmijuttuja tämän ja viime vuoden varrelta. Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 13.3.2019. Ihmisten tekeminen onnelliseksi. Se on vastaus, jonka saa, kun kysyy keittiömestari Susanna Rytköseltä, mikä on parasta hänen työssään. Ruoka on iso osa ihmisten elämää, ja kun Rytkönen saa tarjota ihmisille hyvää ruokaa, tekee se hänetkin onnelliseksi. –Hyvässä ruoassa on kyse elämyksestä, hän painottaa. Savolaistaustainen Rytkönen aloitti tammikuussa ravintola Stellan keittiömestarina. Kuopiosta hänet heilautti Akaan Toijalaan rakkaus, mutta Valkeakoskelta löytyi kiinnostava työpaikka. Ennen Pirkanmaalle muuttoa Rytkönen työskenteli kuopiolaisen ravintolan Hurman ravintolapäällikkönä ja keittiömestarina. Kunnianhimoinen ja moderni ote ruokaan on ollut hänelle itsestään selvää koko uran ajan. Niinpä Rytkönen kiinnostui oitis työpaikasta, joka oli kuin tilauksesta tarjolla Valkeakoskella. Pian hän istuikin ravintolan omistajien Annina ja Petri Kerkkäsen haastateltavana. –Stella oli kiinnostava työpaikka, koska Italia-teema yhdistetään täällä puhtaisiin, kotimaisiin raaka-aineisiin. Tiesin myös Petrin ammattitaidon ja sen, että pääsen hyvään oppiin. Pidän siitä, että koko ajan voi oppia uutta. Inspiraatiota matkoilta ja kirjallisuudesta Rytkönen työskentelee Stellassa Petri Kerkkäsen aisaparina. Kerkkäsellä on päävastuu ruoasta, ja Rytkönen täydentää hänen työtään. –Kerron Petrille ideoistani, ja hän taas kyselee minulta mielipiteitä. Tulevaisuudessa vaikutan myös listasuunnitteluun. Rytköselle hyvässä ruoassa tärkeintä ovat puhtaat raaka-aineet. Hän pitää siitä, että raaka-aineet käsitellään alusta alkaen itse ja että valmistuksessa käytetään sesongin tuotteita. –Tietysti ruoan maku ja ulkonäkö ovat tärkeitä asioita. Kaunis ruoka herättää ruokahalun ja on osa positiivista kokemusta. Rytkösen mukaan hyvässä annoksessa on useampia komponentteja ja kontrasteja. Inspiraatiota hän hakee matkoilta sekä ruokakirjallisuudesta ja -lehdistä. –Jos näen jonkin kiinnostavan jutun tai syön jotain huikeaa, otan yleensä annoksesta valokuvan ja kirjoittelen siitä jotain ylös. Matkustellessa aina jotain tarttuu mukaan. Keittiössä pitää sietää kiirettä ja kuumuutta Vaikka ravintola-ala on Rytkösestä antoisa, ei työ ole kevyimmästä päästä. Keittiössä on kuuma ja usein kiire. Paine on kova. –Yleensä kaikki tapahtuu samaan aikaan, mutta lankojen pitäisi pysyä käsissä. Missään nimessä ruoan laatu ei saa kärsiä kiireestä, eivätkä asiakkaat saa odottaa turhaan. Rytkönen on työskennellyt ravintola-alalla vuodesta 2010 ja eteni nopeasti esimiestehtäviin. Uran aikana paineensietokyky on kehittynyt. –Tykkään valmistautua työhön hyvin, ja organisointitaidot ovat kehittyneet vuosien varrella. Toki aina on muuttujia, mutta työ kasvattaa siihen, että konstit eivät lopu kesken. Ja eihän tätä yksin tehdä, vaan aina on tiimi takana. Rakkaus ruokaan säilyy kotonakin Jos työaika kuluukin keittiössä, ei Rytkönen kyllästy kokkaamiseen vapaa-aikanakaan. Myös hänen miehensä on keittiömestari, joten kotona tulee usein laitettua ruokaa. –Emme ole koskaan tainneet tilata ruokaa kotiin, Rytkönen pohtii ja nauraa. –Oma lempiannokseni menee kala- ja äyriäispuolelle. Myös kasvisruoka on vahvuuteni. Keittiömestarilta on tietysti kysyttävä, unelmoiko hän omasta ravintolasta. –En näe sitä nyt ajankohtaisena, mutta en missään tapauksessa sulje ajatusta poiskaan. Viime vuodet olen aika lailla elänyt omaa unelmaani. Olen saanut tehdä sitä, mitä haluan. Haasteita ja vastuuta on ollut, ja olen saanut näyttää taitoni. 33-vuotias ravintola-alan ammattilainen. Aloitti Stellassa keittiömestarina tammikuussa. Asuu Akaan Toijalassa, kotoisin alun perin Siilinjärveltä. Valmistunut restonomiksi vuonna 2011. Työskennellyt muun muassa kuopiolaisessa ravintola Hurmassa. Vapaa-aikanaan harrastaa muun muassa matkustelua, ruoanlaittoa ja lenkkeilyä labradorinnoutajansa kanssa.