Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

"Kirkko palaa!" – Se ei ollutkaan aprillia Sääksmäellä 1. huhtikuuta 1929: ”Sulander kielsi ruiskuttamasta vettä seiniin”

Huhtikuun 1. päivän 1929 piti olla aivan tavallinen toinen pääsiäispäivä Sääksmäellä. Siitä tuli kuitenkin yksi pitäjän historian dramaattisimmista. Kirkko tuhoutui tulipalossa. Sääksmäen kirkon historiaa tutkinut kotiseutumies Heikki Heino eikä kukaan muukaan muista, kuka havahtui ensimmäisenä ja teki palohälytyksen, mutta Kelhintalolla se tapahtui. – Kelhissä oli jokin iltatapahtuma ja siellä joku huusi, että kirkko palaa! Se oli myös aprillipäivä, eikä huutoon heti reagoitu vakavasti. – Ensimmäiset vastahuudot olivat, että antaa palaa... kunnes liekit alkoivat näkyä Kelhin ikkunoihinkin. Talolta ryntäsi väkeä auttamaan kirkolle, Heino kertoo. – Kirkon tienoillahan ei ollut hirveästi puita siihen aikaan. Palon on täytynyt näkyä todella kauas. Tulipalo oli ilmeisesti lähtenyt liikkeelle lämmitysuuneista. Noin viittä vuotta aiemmin 1920–25 kirkko oli peruskorjattu. Samalla oli siirretty loputkin vainajat kirkon lattian alta paikkaan, jossa on nykyisin Menneitten sukupolvien muistomerkki. – Kirkossa ei ollut tiili- eikä kiviholvausta, vaan kirkko oli niin sanotusti tynnyriholvattu, eli siellä oli puusta valmistetut holvit ja paanukatto. Parvien ansiosta kirkkoon mahtui kerralla jopa 2000 ihmistä. Palaneen puun määrä oli tavattoman suuri, kun samalla menivät penkit, lehterit ja katto, joka tietenkin romahti kirkon sisään, Heikki Heino kertoo. Kun Valkeakoskelta saatiin vapaapalokunnan väki kokoon ja hevospelillä paikalle, jotain oli vielä tehtävissä. Sammutustöitä johti palopäällikkö Kustaa Sulander . Hän todennäköisesti esti kirkon itä- ja länsipäädyn seinien romahtamisen. – Sulander kielsi ruiskuttamasta vettä seiniin. Jos hehkuvan kuumiin kiviseiniin olisi ruiskutettu vettä, kivet olisivat murtuneet ja seinät sortuneet kokonaan, Heikki Heino kertoo. Sääksmäen kirkosta pystyttiin pelastamaan muun muassa Robert Wilhelm Ekmanin alttaritaulu, joka on kirkossa edelleen. Jonkin verran palon tieltä ehdittiin saada myös muuta irtaimistoa. – Valtaosa tuhoutui. Kellotapulin yläosa oli puurakenteinen, ja liekin voima oli niin suuri, että kirkon pronssiset kellot suurelta osin sulivat. Taitelija Aukusti Veuro osti ja käytti jäljelle jäänyttä romumetallia pronssivalutöihinsä, Heino kertoo. Sääksmäkeläisten elämänmenoa kirkon palo muutti vuosiksi. – Kelhin seurantalo alkoi toimia kirkkona. Palaneen kirkon tilalle haluttiin uusi temppeli, josta syntyi erilaisia suunnitelmia. Niistä käytiin pitkään keskustelua. – Suomen johtaviin arkkitehteihin lukeutunut Kauno S. Kallio laati suunnitelmia. Ensimmäisen mukaan kirkko olisi tehty sellaisena kuin se oli vuoden 1840 laajennuksen jälkeen. Heikki Heino naurahtaa, että onneksi oltiin hitaudestaan tunnetussa Hämeessä. – Valtion byrokratialta meni muutama vuosi ennen kuin tuli päätös kirkon rakennusmäärärahasta. Sillä välin hämäläiset ehtivät pähkäillä ja makustella, millainen uudesta kirkosta pitäisi tulla. Kirkon uudistamiseksi vahvistettiin vaihtoehto, joka on nyt näkyvillä Sääksmäellä. Kirkko palautettiin mitoiltaan sellaiseksi kuin se oli noin vuonna 1500. Holvauksia ei enää tehty puusta, vaan betonista ja tiilestä. – Näin rakennus näyttää sisältä keskiaikaiselta kivikirkolta, vaikka se onkin vuodelta 1932, Heikki Heino huomauttaa. Kirkon korjaamisesta tuli Sääksmäen kaikkien asukkaiden yhteinen ponnistus. Opetusministeriö vahvisti kustannusarvion 1.6.1932. – Sääksmäellä porukka todella odotti, milloin päästään irti. Kirkon ja tapulin rakennustyöt alkoivat heti kesällä 1932. Tellingit olivat pystyssä jo heinäkuussa. Heikki Heino on valmistanut Sääksmäen kirkon vaiheista runsain piirroksin ja valokuvin esityksen, jonka hän pitää seurakuntatalolla 15. toukokuuta. – Oli onni, että valokuvaaja Rauha Borgman kävi kerran kuukaudessa kuvaamassa rakennustöiden edistymistä, Heino esittelee. Kirkon uusi nousu kiinnosti suomalaisia. Presidentti P.E Svinhufvud vieraili synnyinpitäjässään 7. heinäkuuta 1932 ja seurasi korjauksen edistymistä. Kellotapulin rakennustyö eteni ripeästi. Entisen puisen yläosan korvaava betonivalu oli valmiina jo elokuun alussa. Syyskuussa kellotapuli oli lähes valmis, ja viirikukkokin oli paikallaan. Paikallinen taitelija Kalle Carlstedt valmisti viirinkukon kuparipellistä. Lokakuulle tultaessa kirkon katon betonivalu oli valmis. Marraskuussa vesikatto oli jo pitkällä, ja kattotiilet odottivat paikalleen asettamista. Ennen joulua 1932 tiilikatto oli paikallaan, ja vain muutama tellinki oli pyhäkön seinustalla. – Korjaustyöt etenivät hämmästyttävän nopeasti sen ajan vehkeillä. Kun kesäkuun alussa 1932 aloitettiin, niin heinäkuussa 1933 kirkko vihittiin käyttöön. Se oli siis hiukan yli vuoden projekti, kun Hämeessä toimeen tartuttiin, Heino ihmettelee. Piispa Jaakko Gummerus vihki kirkon 9. heinäkuuta 1933. Piispan lisäksi vihkimisessä oli mukana 12 pappismiestä. Lähes kaikki korjaustyöt tehtiin paikallisin voimin. – Kaikki rakennusmiehet olivat Sääksmäeltä. Betoniholvaukset suunnitteli sääksmäkeläinen rakennusinsinööri Jaakko Packalén . Kirkon maalaukset ja koristelut tekivät taitelijat Kalle Carlstedt ja Aukusti Veuro. – Tämän lisäksi kaikki puutyöt, alttarirakenteet ja penkit teki toijalalainen puusepänliike Vaara, joka oli sääksmäkeläistä syntyperää. Kirkon nouseminen oli todella Sääksmäen väkeä yhdistävä voima, Heikki Heino naurahtaa. Sääksmäen ja kirkon vaiheista on kirjoitettu monia teoksia, kuten Markku Hiekkasen kirjoittama Suomen keskiajan kirkot . Kirjoista löytyy myös Sääksmäen kirkon korjauksen hinta: sen aikaista rahaa 1.738,936 miljoonaa markkaa ja 89 penniä. Jos vähääkään kiinnostaa, menkää ihmeessä katsomaan ja kuulemaan Heikki Heinon powerpoint-esitys Sääksmäen kirkon vaiheista seurakuntatalolla 15. toukokuuta. "Korjaustyöt etenivät hämmästyttävän nopeasti sen ajan vehkeillä."