Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Valtuusto sai vastauksen varhaiskasvatuksen tilanteesta – ”Samalla tavalla kerrottiin aiemmin vanhuspalveluista”

Maanantaina kaupunginvaltuustossa käsiteltiin koulutus- ja hyvinvointikeskuksen vastausta Kai Muukkosen (vas) ja viiden muun kaupunginvaltuutetun valtuustokysymykseen. Kysymys liittyi varhaiskasvatuksen laillisuuden turvaamiseen ja koski henkilöstömitoituksia varhaiskasvatuksessa. Valtuustokysymyksessä todettiin, että valtuutetut ovat viimeisen puolen vuoden aikana saaneet monia yhteydenottoja varhaiskasvatuksen henkilöstöltä. Yhteydenotot ovat koskeneet henkilöstömitoitusta. Yhteyttä ottaneet ovat kertoneet, että Valkeakoskella lyhytaikaisiksi ja tilapäisiksi tarkoitetuista poikkeuksista henkilöstömitoituksissa on tullut pysyvää ja jokapäiväistä. Osa henkilöstöstä on uupunut tilanteen takia. Koulutus- ja hyvinvointikeskuksen vastauksessa todetaan, että Valkeakoskella varhaiskasvatusta toteutetaan varhaiskasvatuslain mukaisesti, eikä tarvetta erillisiin toimenpiteisiin ole. Valkeakoskella lapsiryhmän maksimiluku on pienempi kuin laki mahdollistaisi, ja sijaisia palkataan tarpeen mukaan. Suhdeluvuista on poikettu vain lyhytaikaisesti ja satunnaisesti. Vastauksessa myös todetaan, että varhaiskasvatuksessa on menossa monta muutosta liittyen muun muassa oppimisen tapoihin ja laitteisiin. Nämä muutokset saattavat uuvuttaa ja muutosten hallinta vaatii opettelua. Kai Muukkonen piti puheenvuoron ja kommentoi vastausta verraten tilannetta vanhustenhoitoon. – Varhaiskasvatuspäällikkö kertoo, että mitään ongelmia ei ole. Samalla tavalla kerrottiin aiemmin vanhuspalveluista, kunnes selvisim että ongelmia olikin, Muukkonen muistutti. Hän mainitsi korjausehdotuksena neljän varahoitajan toimen perustamisen. Muukkonen ei kuitenkaan tehnyt muutosesitystä ja vastaus hyväksyttiin sellaisenaan.