Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Uutta mukaan askel kerrallaan – Valkeakoski-Seuran tuore puheenjohtaja Sirpa Räisänen aikoo tuoda uusia tuulia kotiseututyöhön

Kotiseutu, juuret ja perinteet. Ne ovat asioita, joita Valkeakoski-Seuran uusi puheenjohtaja Sirpa Räisänen kunnioittaa. Hänellä on kahdet vahvat juuret, yhdet Valkeakoskella ja toiset Karjalassa. – Olen Karjalasta evakkoon lähteneen perheeni ainoa syntyperäinen koskilainen. Valkeakoski on minun kotikaupunkini, mutta olen halunnut tutkia ja kunnioittaa myös karjalaisia juuriani, sukututkimusta harrastava Sirpa Räisänen kertoo. Valkeakosken hän tuntee omakseen ja on viihtynyt niin hyvin, että paikkakunta on jopa ohjannut elämän valintoja. Esimerkiksi ammatin hän valitsi sillä perusteella, ettei koulutuksen tai työpaikan perässä tarvinnut lähteä muualle. – Olen jopa asunut aina samassa paikassa, vanhempieni rakentamassa rintamamiestalossa Yrjölässä. Tämä on sopivan kokoinen kylä, tuttu ja turvallinen, Räisänen naurahtaa. Käsittämätön määrä talkootyötä Pian 74 vuotta toimineeseen Valkeakoski-Seuraan hän liittyi pari vuotta sitten. Kotiseutuseuran toiminta ja tapahtumat olivat kyllä tulleet tutuksi vuosien mittaan. – Valkeakoski ja sen historia kiinnostavat kovasti, ja niiden parissa seura on tehnyt vuosikymmeniä tärkeää työtä. Seuran historiaan tutustuessani olen hämmästynyt, miten käsittämättömän määrän talkootyötä seura on tehnyt. Esimerkiksi tänä vuonna 60 vuotta täyttävää Kauppilanmäen museota tuskin olisi ilman Valkeakoski-Seuraa, Räisänen sanoo. Hän toivoo, että jatkossakin seurassa olisi hyvä henki ja into tehdä työtä Valkeakosken hyväksi. – Pidän tärkeänä, että seura kunnioittaa ja tuo esiin vanhan Valkeakosken muistoja. Päässäni surraa ideoita, mitä kaikkea seurassa voitaisiin porukalla tehdä. Koska olen vasta aloittanut puheenjohtajana, ei ole syytä pursuta liikaa, vaan tuoda uutta mukaan askel kerrallaan. Kansallispuvuille tuuletuspäivä Vanhasta toiminnasta ei tarvitse luopua, jos sillä on selvästi ollut kysyntää. Esimerkiksi Heikki Heinon vetämät hautausmaakierrokset ja teemakävelyt keräävät toistuvasti paljon ihmisiä. Myös perinteisellä Koskilaissunnuntailla on oma yleisönsä. – Koskilaissunnuntaihin on jo tänä vuonna tulossa uudistus. Tapahtuma on samalla kansallispukujen tuuletuspäivä. Kansallispuku ei tietenkään ole pakollinen, halutessaan voi pukeutua vaikka vanhaan leninkiin. Sirpa Räisänen haluaa tuoda toimintaan myös pienimuotoisia tapahtumia. Hän kokeili jo Valkeakoski-päivänä lokakuussa tilaisuutta, jossa sai tutustua seuran toimintaan ja julkaisuihin, katsella vanhoja valokuvia ja kertoa niiden herättämistä muistoista. Vastaavaa on toivottu jatkossakin. Kotiseututyötä somessa Sosiaalista mediaa Sirpa Räisänen on hyödyntänyt kotiseututyössä jo vuosia ennen kuin liittyi Valkeakoski-Seuraan. Hän on perustanut Facebookin kaksi ryhmää: Vanhaa Valkeakoskea ja Valkeakoski valokuvin tänään. Ensimmäisessä keskitytään vanhoihin valokuviin ja muistoihin, toinen on nimensä mukaisesti tarkoitettu uusille kuville. – Vanhaa Valkeakoskea -ryhmässä on yli 4 000 jäsentä, uudemmassakin ryhmässä lähes 600. – Olen todella iloinen ja ylpeä ryhmistä, ja niistä on tullut pelkkää kiitosta. Mukana on aktiivisia ihmisiä, eikä juuri mitään ikävyyksiä ole ollut. – Olen saanut valtavasti uutta tietoa ryhmien kautta. Suurin ilo tulee siitä, kun Vanhaa Valkeakoskea -ryhmän sivulle tulee vanha valokuva, jota ei ole ennen laajemmin nähty. Kuvia tulee koko ajan lisää, ja ne kiinnostavat selvästi ihmisiä. Sirpa Räisänen on erityisen kiinnostunut vanhoista valokuvista, jopa tuntemattomien ihmisten kuvista. Hän innostuu helposti salapoliisityöstä etsiessään kuvan henkilöille nimiä ja tarinoita. – Koska perheeni joutui lähtemään Karjalasta, suuri osa sukuni kuvista on kadonnut. Ehkä siksi olen niin ihastunut valokuviin. Kotiseututyön lisäksi Räisänen harrastaa käsitöitä ja vapaaehtoistyötä esimerkiksi Työväen Musiikkitapahtumassa ja Hoivakoti Wäinämöisessä.