Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Voipaalan perinteiset käsityömarkkinat virittävät joulutunnelmaan viikonloppuna

Joulutunnelmaan voi laskeutua jo marraskuun lopussa, kun suuntaa perinteisille markkinoille Voipaalaan. Marraskuun 30. päivä järjestettävät Taide ja taito -joulumarkkinat kokoaa yhteen kymmeniä myyjiä, joiden tuotevalikoimasta voi ostaa vaikka lahjoja pukinkonttiin. Voipaalan taidekeskuksen toiminnanjohtaja Irma Puttonen kertoo, että myyjiä on tulossa paikalle puolensataa. – Tutulla kaavalla mennään tänäkin vuonna. Myyjiä on kolmessa paikassa: navetassa, päätalossa ja Pytingin kahdessa luokassa. Myös pihalla on joitain myyjiä. Myynnissä on käsitöitä, taidetta ja erilaisia herkkuja. Puttonen kertoo, että viime vuonna kävijöitä oli noin 1 500. Samanmoista määrää Voipaalaan odotetaan myös tänä vuonna. Vilkasta siis on tulossa. Parkkipaikkatilaa on Voipaalassa rajoitetusti, mikä kannattaa markkinakävijän ottaa huomioon. – Kimppakyydit ovat suotavia. Otamme osan pihan nurmikkoalueestakin pysäköintikäyttöön, mutta ahdasta tulee todennäköisesti olemaan. Paikalla on liikenteenohjaus. Voipaalan Taide ja taito -markkinat lauantaina 30. marraskuuta kello 11–15.