Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Koronakevät sai Hakan suunnistusjaoston kehittämään jotain aivan uutta, mikä innosti lajin pariin uusiakin harrastajia: ”Konsepti on saanut paljon kehuja”

Suunnistus on kasvattanut monen muun ulkoiluharrastuksen tavoin suosiotaan tänä vuonna, kun poikkeusoloista johtuen ihmiset ovat lähteneet etsimään uusia tapoja liikkua. Moni suunnistusseura on jopa kehitellyt uuden konseptin: omatoimirastit. Hakan suunnistusjaoston valmennusvastaava Timo Salonen kertoo, että Valkeakoskella omatoimirasteja kutsutaan nimellä viikkorastit. Ajatus on kuitenkin sama. Perinteisten iltarastien lisäksi tarjolla on nyt myös rasteja, jotka ovat viikossa useamman päivän maastossa käytettävissä ja suunnistaja saa valita itselleen sopivan ajankohdan. Ajanottoa viikkorasteissa ei ole eikä emit-korttia eli elektronista leimauskorttia tarvita. Kartan voi hakea noutopaikalta tai vaihtoehtoisesti tulostaa itse ja maksaa verkossa. Idea syntyi keväällä, kun perinteisten iltarastien järjestäminen ei ollut rajoitusten takia mahdollista. – Moni uusi harrastaja löysi viikkorastien avulla suunnistuksen ja innostui lajista. Konsepti on saanut myös paljon kehuja vanhoilta harrastajilta, sillä kaikki eivät pääse tiistaisin iltarasteille. Nyt rasteille pääsee silloin, kun itse haluaa. Viikkorastit sopivat myös paremmin esimerkiksi lapsen tai koiran kanssa suunnistamiseen, koska ajanottoa ei ole ja ihmisiä on yleensä vähemmän liikkeellä, Salonen sanoo. Viikkorasteilla maasto ja rastit vaihtuvat viikoittain, kun taas kiintorastit, joita Hakalla on ennen ollut, olivat samat koko kesäkauden ajan. Vaikka Hakan iltarasteja jo järjestetäänkin, jatkuvat viikkorastit yhä syyskuulle asti. Nuo yhdistettiinkin siten, että tiistain iltarastit jatkuvat aina viikkorasteina keskiviikkoaamusta sunnuntai-iltaan asti. Keväällä rastit vetivät Salosen mukaan viikoittain 50-80 osallistujaa, mutta iltarastien jatkumisen myötä määrä on laskenut reilusti. Nyt viikkorasteille osallistuu enää noin 10-20 henkeä. – Iltarastien alettua moni lopetti osallistumisen kokonaan. Ilmeisesti jotkut luulivat, että viikkorastien järjestäminen lopetetaan samalla, mikä on harmi. Sitä, järjestetäänkö niitä enää ensi vuonna, ei vielä tiedetä. Se riippuu paljon kysynnästä. Lajin suosio kasvussa jo vuosia Kevään poikkeusolot tekivät suunnistuksesta hittilajin, koska se on yksi harvoista urheilumuodoista, joissa ei tarvitse olla tekemisissä muiden kanssa. Suunnistusbuumi on kuitenkin jatkunut jo pitkään ennen koronaa. Suosion nousu näkyy lajin suurimman ja suosituimman tapahtuman Jukolan viestin vuosittaisissa osallistujamäärissä, jotka kasvavat tasaiseen tahtiin. Kun vielä vuonna 2008 osallistujamäärä ylitti ensimmäistä kertaa 14 000 henkilön rajan, osallistui viime vuonna kisoihin jo yli 20 500 suunnistajaa. Syitä lajin suosion kasvuun on Salosen mukaan useita. – Elämyksien hakeminen ja kaipuu luontoon ovat varmasti asioita, jotka lisäävät kiinnostusta lajiin. Myös polkujuoksun lisääntynyt harrastus voi olla yksi syy. Nuo kaksi lajia tukevat toisiaan, minkä vuoksi monet harrastavat molempia. Luonnossa liikkuminen onkin Salosen mielestä yksi suunnistuksen parhaista puolista. – Kun lähtee tavalliselle lenkille, tulee helposti seurattua juostua aikaa ja matkaa. Metsässä ajantaju katoaa ja tulee liikuttua ikään kuin huomaamattaan. Samalla kun juoksee, joutuu ratkomaan jatkuvasti haasteita karttaa lukiessaan ja reittejä valitessaan. Yksikään lenkki ei ole samanlainen, kun aina tapahtuu jotain uutta. Hakan radat vaihtelevat puolestatoista kilometristä kuuteen kilometriin. Suunnistuksessa radat määritellään kuitenkin matkan sijaan yleensä suoritukseen käytetyn ajan perusteella. Aloittavalle harrastajalle vaikeinta on usein korkeuskäyrien ymmärtäminen. – Korkeuskäyrien hahmottaminen on kehittymisen salaisuus, sillä ne ovat varmin tapa lukea karttaa. Usein uudet harrastajat aloittavat pintakuvioiden, kuten polkujen tai kivien, tulkitsemisesta. Ne ovat kuitenkin usein tulkinnanvaraisia ja muuttuvia, ja lisäävät siten virheiden mahdollisuutta. Vielä tänä vuonna kilpaillaan Kuntorastien lisäksi Hakan suunnistusjaostolla on myös valmennustoimintaa. Hakan suunnistusjaostossa harjoittelee Salosen mukaan tällä hetkellä noin 15 kovatasoista nuorta kilpasuunnistajaa. Kilpailukausi on jo alkanut ja kansallisia suunnistuskisoja pyörii joka viikonloppu. Jukolan viesti siirtyi vuodella eteenpäin, mutta ainakin Nuorten Jukola, nuorten yösuunnistusviesti eNight ja suunnistuksen SM-kisat järjestetään vielä tänä vuonna. Lisäksi Haka järjestää Hämeen ja Päijät-Hämeen aluemestaruuskilpailut 22.-23. elokuuta Kangasalla. Kilpailujen yhteydessä nuoret suunnistajat antavat näyttöjä ja kilpailevat syksyn EM- ja MM-arvokisapaikoista.