Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

”Hanke uuden liikekeskuksen saamiseksi Valkeakoskelle vaikuttaa täysin turhalta ja suuruudenhullulta, mahdollisesti jopa vahingolliselta”

MIELIPIDE. Hanke uuden liikekeskuksen saamiseksi Valkeakoskelle vaikuttaa täysin turhalta ja suuruudenhullulta, mahdollisesti jopa vahingolliselta. Vaikka hankkeen suunnittelun perusteena onkin erikois- ja käyttötavarakaupan alue, miten tämä hanke sopii kaupungin johdon mantrana hokemaan keskusta-alueen palveluiden vahvistamiseen sekä keskustan palveluiden elävänä pitämiseen? Tämähän nimenomaan hajottaa palvelukeskittymää ja ohjaa asiakkaita ja liikennevirtoja pois keskustasta! Alue on muusta kaupunkirakenteesta täysin irrallaan, eikä tule jatkossakaan elämään lähialueen saati Valkeakosken kaupunkialueen palveluiden käytöllä. Tosiasia on, että kaupungin väestöpohja ei enää tule kasvamaan. Asiointi tällä alueella perustuisi täysin yksityisautoilun varaan – todella vihreää ja edistyksellistä. Taas on kaupunki ajan hermolla. "On tainnut käydä niin, että kaupunkimme johto on tulevista kehitysnäkymistä täydessä paniikissa." Tulevaisuus tulee osoittamaan, että tämä projekti jää vain yhteen peltihalliin, jatkorakentamiselle kun ei kerta kaikkiaan ole nähtävissä edellytyksiä. On ikävää, että muualta tulevalla rakennuttajalla ei ole todellista tietoa paikkakunnan olosuhteista, saati lähitulevaisuuden kehitysnäkymistä. Valkeakosken kaupunki sen sijaan hyppii riemusta tervehtien kädet levällään kiinteistökehittäjää, kunhan joku vaan tänne jotain rakentaa. On tainnut käydä niin, että kaupunkimme johto on tulevista kehitysnäkymistä täydessä paniikissa. Taustaksi kehotan tutkimaan 15.5. päivitettyä Pirkanmaan viimeisintä väestöennustetta. Se siitä erikoistavarakaupasta ja sen näkymistä. Tämän tyyppiselle kaupan käynnille sopivampi, suorastaan ihanteellinen, alue olisi ollut Niementien alue, joka rajautuu suoraan keskustaan ja jo olemassa olevaan liikerakentamiseen. Myös kaupankäynnille välttämättömät liikennevirrat kulkevat alueen halki. Tämäkin alue pilattiin näköalattoman kaavoituksen keinoin. Nimimerkki ”Pelko kurkussa”