Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Miten lapsettomuuden tuskasta voisi puhua muiden kanssa? kysyy Johanna Nortesuo kolumnissaan

Tyhjä aukko rinnassa tuntuu valtavalta. Joka kuukausi saapuvat kuukautiset ovat kivulias pettymys. On laiha lohtu, että kehossani kaikki toimii toivotusti. Soimaan itseäni silti jatkuvasti, sillä selvästi jonkin minussa on oltava vialla. Mietin jatkuvasti, mitä voin tehdä vahvistaakseni hedelmällisyyttäni. Yritetty ja tekemällä tehty on viimeisten muutaman vuoden ajan mieheni kanssa. Minulta on kyselty säännöllisesti vakiintumis- ja perhesuunnitelmista lakkiaisistani lähtien. Odotukset lisääntymisestä ja suvun jatkamisesta ovat naisten kohdalla nykypäivänäkin suuret. Syntyvyyskriisi on usein otsikoissa. Ulkopuolisten kysely hermostuttaa ja luo paineita. Olen tiennyt pienestä pitäen haluavani omia lapsia. Kotileikeissä halusin aina olla äiti, en mitään muuta. Äitiys on kutsumukseni ja ainoa asia, josta tiedän varmasti, että olisin siinä loistava. En pysty kuvittelemaan, miten voisin ikinä tuntea itseni kokonaiseksi ja onnelliseksi tässä elämässä, mikäli en saa omia, biologisia lapsia. Mutta silti odotin. "Olen tiennyt pienestä pitäen haluavani omia lapsia." Odotin useita vuosia kasvaakseni vastuulliseksi, itsenäiseksi aikuiseksi. Työllistyminen ja taloudellinen tilanne ahdistivat. Oli äärimmäisen vaikeaa löytää kumppani, jonka kanssa olisin halunnut olla loppuelämäni, saati sitten perustaa perheen. Kamppailin vuosikymmenen mielenterveysongelmien, elämänhallinnan ja jaksamisen kanssa. Halusin oppia pitämään huolta itsestäni, ennen kuin altistaisin pienen lapsen minun arvojeni ja tapojeni vaikutukselle. Tarvitsin varmuuden siitä, että voisin taata lapselle turvallisen, onnellisen elämän. Nyt olen varma, mutta en vain tunnu millään raskautuvan. Mitään biologista syytä tälle ei kuulemma ole. Lääkärin mukaan kaikki on hedelmällisyyttä miettien kohdillaan. Pitäisi vain keskittyä elämään säännöllisesti, terveiden elämäntapojen mukaan. Stressiä tulisi ehdottomasti välttää. En ymmärrä, kuinka se olisi mahdollista tällaisessa tilanteessa. Aika vain lipuu pois käsistäni kuukausi kuukaudelta. Kysyn usein itseltäni, josko odotinkin liian kauan. Mitä teen väärin? Tämän päälle ulkopuolisten kysymykset lasten kanssa aloilleen asettumisesta musertavat. Miten tällaisesta tuskasta voisi puhua muiden kanssa? Kirjoittaja rumistaa Suomen syntyvyystilastoja tahtomattaan.