Ladataan
Uutiset Koronavirus Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

”Itsepetosta tai ymmärtämättömyyttä” – Antti Selkee (kd.) ottaa mielipiteessään kantaa palloiluhallin rahoitukseen

MIELIPIDE. Valkeakosken uusi uljas jalkapallopyhättö on vihdoin otettu käyttöön . Tämän lehden palstoilla asiasta kirjoitti ja kyseli nimimerkin suojissa henkilö tai ryhmittymä valitellen, ettei saanut vastauksia kysymyksiinsä. Odottelin vastausta aikani ja katson omalta osaltani olevani velvollinen kertomaan sen, mitä kaupunginhallituksen jäsenenä tiedän. Aluksi totean vielä, että on huonoa hallintoa olla vastaamatta kuntalaisten asiallisiin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Olen tosin itsekin jäänyt vaille vastauksia kysyessäni asioista, joten tietoni voivat olla vaillinaisia. Uudesta palloiluhallista on puhuttu jo vuosikausia osana niin sanottua liikunnan vihreää vyöhykettä Tehtikseltä Kirjakselle. Eräänä yönä muutama vuosi sitten Niementien palloiluhallin katosta putosi yksi kivivillainen eristelevy. Tästä seurasi hallin välitön käyttökielto. Tovin päästä kaupunginhallitukselle tuotiin valmis suunnitelma uudesta uljaasta hallista. Hinta 1,7 miljoonaa euroa. Nyt on halli käytössä ja hinnan kerrotaan olevan 4,5 miljoonaa euroa. Ovelasti hoidettu juttu. Rahaa näyttää olevan, vaikka velaksi elämme ja tulopohja pettää. Hallin rahoitus on poikinut myös oikeusjuttuja. Tämä osoittaa, että rakentamisen rahoitus ei ole täysin selvä. Palloiluhalli on osakeyhtiö, joten se kuuluu kaupunkikonserniin erillisenä oikeushenkilönä. Tällöin sen velkoja ei lasketa kaupungin tilinpäätökseen, joka näin saadaan näyttämään paremmalta. Tämä on itsepetosta tai asioiden ymmärtämättömyyttä. Kolmantena kummallisuutena on liikuntatoimenjohtaja Timo Kukkosen rooli Palloiluhalli Oy:n toimitusjohtajana. Liikuntapuolella on kuulemani mukaan tehty henkilöstön uudelleen järjestelyjä. Kaupunginhallitus ei ole asiasta keskustellut, eikä kysymyksiin löydy vastauksia. Nimimerkki Maradonan huoliin kuului myös uuden palloiluhallin hinnoittelu eli taksapolitiikka. Oman tietoni mukaan käyttäjähinnat tulevat nousemaan merkittävästi. Perusteluina yllä esittämäni asiat: Osakeyhtiö maksaa itse tontin vuokran, pääomakulut ja toimitusjohtajan ja henkilökunnan palkkamenot. Tässä riittää katettavaa ja käyttäjille korkeampia käyttömaksuja. Ainoa ilonaihe onkin se, ettei kaupungin velka kasva ja vältämme niukin naukin kriisikunnan statuksen tältä osin. Hallin saimme, mutta asiantuntijoiden mukaan muutaman metrin liian pienen virallisiin otteluihin. Onneksi kohta on kunnallisvaalit. Valkeakoskella 10. syyskuuta Antti Selkee kaupunginvaltuutettu (kd.), kaupunginhallituksen jäsen