Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Wareenan juoksusuorasta on saatu ensimmäiset maistiaiset – kävimme katsomassa, miltä treenit näyttävät

Wareenan uusi 61 metrin juoksusuora valmistui pari viikkoa sitten, ja käyttäjinä ovat olleet ainakin Hakan yleisurheilijat. Juoksusuora sijoitettiin katsomon ylätasanteelle Waltikan puoleiselle sivulle. –Juoksusuora käy mainiosti perusvetoharjoitteluun eli pieni- ja keskitehoisiin toistoihin. Talviajan loikkaharjoitteluun hiukan joustava suora on erittäin hyvä, ihan unelma juuri siihen, koska talvella monet pinnat ovat melko kovia, Hakan nuorten valmentaja Sami Koskinen sanoo. Juoksusuoran pohjalla on joustava 21 millin havuvaneri, jonka päälle liimattiin piikkarinkestävä regupol-juoksumatto. Urheilijat pitävät juoksusuoraa jäähallissa hiukan kylmänä. Tämän vuoksi on puettava treenivaatetta hiukan normaalia enemmän. –Urheilijoiden pitää lämmitellä kroppa hyvin ennen treenin aloittamista. En näe hallin viileyttä riskinä terveydelle, kunhan ei lähde tekemään ihan maksimivetoja ja muistaa olla varovainen varsinkin siinä tapauksessa, jos takana on toipilasvaihe loukkaantumisen jälkeen. Hakan nuorista Veera Karjalainen pitää juoksusuoran joustoa hyvänä. –Olen vasta aloittamassa harjoittelun eturistisiteen leikkauksen jälkeen. Harrastan seiväshyppyä, ja juoksusuora soveltuu hyvin myös seiväshyppääjän juoksutreeniin. Käyn täällä varmaankin pari kolme viikossa, Veera olettaa. Sami Koskinen on hyvillään uudesta liikuntapaikasta, koska mitään vastaavaa ei ollut käytettävissä. –Ammattiopistolla sellainen oli, mutta se poistettiin remontin yhteydessä vajaat kymmenen vuotta sitten. Se ei ollut myöskään niin pitkä kuin Wareenan suora. Wareenaan voidaan tarvittaessa rullata kymmenen metrin lisäpätkä samaa regupol-mattoa, joka rullataan ja säilytetään hallin seinustalla. Tällöin kokonaismatka olisi jo 71 metriä. –Juoksusuora on tosi hyvä, parempi kuin ei mitään, koska tätä aiemmin olemme päässeet juoksemaan sisällä vain Tampereella, nuorista Emma Kosonen huomauttaa. Emma on Veeran tavoin vasta alkanut totutella treeniin tauon jälkeen. Viime kesästä lähtien kiusana oli rasitusvamma vasemmassa jalkaterässä. –Täysiä vauhteja täällä ei varmaan oteta, mutta paikka sopii hyvin nopeusvetoihin ja kiihdytyksiin, Emma tuumii. Myös Martta Laine pitää uudispaikkaa tosi hyvänä juttuna. –Käyn täällä niin usein kuin pääsen. Juoksusuora soveltuu seivästä ja heittolajeja harrastaville. Elisabet Kujanpää hiihti talvella ja on nyt mukana juoksuissa, pituushypyssä ja moukarissakin. –Juoksusuora on hyvä lisä, kun kelit ovat huonoja ulkosalla. Hakan viime vuoden juniorina palkittu moukarinheittäjä Liinu Salo pitää suoraa yllättävän hyvänä. –Kun itsellä on penikat jaloissa, kaipaan etenkin joustavaa alustaa harjoitteluun. Liinu on nyt juniorien SM-kisoista sijat 24, 12 ja 6. Tätä rataa tavoite ensi kesälle onkin selvä. –Lähden SM-kisoihin hakemaan mitalia. Hakan treenit videolla :