Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Haka master-luistelijat kauden ennätyksiin MM-jäällä – Seuraava tähtäin Galgaryyn: "Edustuspaikka on tavoite, joka motivoi harjoittelemaan"

Toissa viikonloppuna järjestetyissä kilpailuissa oli 220 luistelijaa 14 maasta. Suomen yhdeksän pikaluistelijan kisajoukkueesta parhaiten suoriutui Oulun Pentti Kiiskinen , joka voitti kultaa sarjassaan M75 oltuaan nopein kummallakin 500 ja 1000 metrillä. Valkeakosken Hakasta oli Suomen kisajoukkueessa neljän luistelijan edustus. Mika Sirenillä on palkintokaapissaan vuodelta 2016 vastaavista kilpailuista Italiasta pronssia M45-sarjasta. Nyt Mikan Sirenin sarja on M50 ja sijoitus Leeuwardenin kovatasoisessa kilpailussa oli 14:s. Mika kiiti kauden ennätysvauhtia: nopeampi 500 metriä kellotettiin aikaan 41,70 ja tonni aikaan 1.22,75. Jyrki Hietanen sijoittui sarjassaan M55 kahdeksanneksi. Jyrki luisteli myös kauden parhaat aikansa. Parempi 500 metrillä aika oli 42,51 ja 1000 metrillä 1.26,80. Outi Pinomäki sijoittui viidenneksi sarjassaan N50. Outi luisteli ennätyksensä 500 metrillä aikaan 49,06 ja kauden parhaan ajan 1000 metrillä 1.39,73. Outin kanssa samassa sarjassa kilpailevan Marja Sisso-Korisevan ajat toivat kuudennen sijan. Marja ei yltänyt kauden parhaisiin aikoihin Elfstedenhal-hallin jäällä. Nyt parempi 500 metriä toi ajan 49,25 ja tonni ajan 1.43,05. –Ensi talvena mastereiden sprinttimatkojen MM-kilpailut luistellaan Calgaryn nopealla jäällä. Näihin kilpailuihin edustuspaikan saaminen on monen masterpikaluistelijan tavoite, joka motivoi harjoittelemaan, Marja Sisso-Koriseva sanoo.