Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

"Siinä tuli pohdittua monenlaisia asioita, kun ruumisarkkua verhoili" – Tuulikki Valkeapää irrottaa tuhansia niittejä vuodessa ja nauttii yksinäisestä työstään Jyräänkadun uumenissa

Valkeakoskelainen Tuulikki Valkeapää pitää työstään niin, että tuppaa toisinaan löytämään itsensä verstaaltaan myös viikonloppuisin. –Saatan tosin tehdä perjantaisin lakkauksia, ja silloin kemikaalit saavat kärytä täällä rauhassa. Liuottimen hajussa kun ei pysty työskentelemään, Valkeapää kertoo. Olemme maan alla, Jyräänkadun varrella, Valkeapään verstaalla, jonka seinät ja hyllyt ovat erinäisiä työkaluja ja -koneita täynnä. Löytyy teollisuusompelukonetta, sahaa, kangassaksia, paineilmakompressoria, nupinnostajaa, sorkkarautaa, vaahtomuovia, vanua, vasaraa, maalia, koristenaulaa, koristenauhaa, vaneria, säkkikangasta, leikkauspöytää ja niin sanottua meriheinää. –Sitä käytetään pehmusteen perustassa, mutta se on oikeastaan palmunlehdistä revittyä ja kuivattua karkeaa pohjaa, Valkeapää selittää. Ei muovia ruumisarkkuun Työkalujen lisäksi Valkeapään verstaalla on iso liuta malleja kaikennäköisistä kankaista. Niistä asiakas saa valita vanhan huonekalunsa uuden ulkonäön. –Nojatuoleja tänne enimmäkseen tuodaan entisöitäväksi, yleensä tällaisia, joissa on puinen käsinoja, Valkeapää näyttää. Verstaalta tosin löytyy myös sohva – ja vastikään siellä oli lasten syöttötuoli, jota varten Valkeapää tarttui sahaan ja leikkasi vanerista uuden selkänojan. –Tänään tänne on tulossa aselaukku, jota pitäisi pehmustaa, koska sinne tulee sisälle toinen laatikko, jottei se ase siellä sisällä pääsisi liikkumaan. Aselaukku ei kuitenkaan vedä eksoottisuudessaan vertoja ruumisarkulle. Sellainen Valkeapään verstaalle kannettiin viime kesänä. –Sain tehtäväkseni suunnitella ja toteuttaa arkun sisäverhoilun. Siinä piti huomioida, että materiaalin oli oltava polttokelpoista. Ei oikein voinut muovia tai polyesteriä panna sinne, vaan kangas oli tehty puukuidusta. Ruumisarkku ehti olla Valkeapään verstaalla parin viikon verran, kunnes valkoinen, aaltomainen sisäverhoilu oli valmis. –Saan hirveän suuren tyydytyksen, kun näen onnistuneen työn edessäni. On yksi lysti, mitä töilleni sen jälkeen tapahtuu. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Sydän vei verstaalle Paitsi tarkkuutta entisöijän työ vaatii myös hartiavoimia. Asiakkaat voivat olla heidän huonekalujensa lailla jo iällä, ja siksi Valkeapää tekee myös kotikäyntejä ja noutaa nojatuoleja verstaalleen. –Näen samalla sitä ympäristöä, johon huonekalu tulee, mikä helpottaa suunnittelutyötä. Pakettiautoon en kuitenkaan ole investoinut, entisöijä sanoo. Ruista ranteeseen Valkeapää on saanut jo aikaisemmassa ammatissaan ja elämäntyössään; hän toimi liki kolme vuosikymmentä sairaanhoitajana ennen kuin päätti kuunnella sydäntään, irtisanoutua vakituisesta työsuhteestaan ja perustaa oman yrityksensä. –En ole koskaan ollut kiinnostunut niin sanotuista naisten käsitöistä, vaan juuri tällaisesta, jossa saa käyttää sahaa ja vasaraa. Ranteet kietoutuvat entisöijän ammattiin myös siinä mielessä, että juuri kädet ovat työn tohinassa kovilla. –Kun poistaa niittejä tuolista, niin paine osuu juuri ranteeseen. Myös oikean käden peukalo ja etusormi rasittuvat usein. Olen siksi yrittänyt opetella muun muassa hiomaan vasemmalla kädellä, jotta toinen käsi saa levätä välillä. Niittejä – ja nauloja – työssä tosiaan tulee poistettua. Valkeapää laskee, että niitä irtoaa ainakin 10 000 vuodessa. –Juuri se tekee tästä työstä mielenkiintoisen, että saa tehtyä romuista käyttökelpoisia esineitä, Valkeapää veistelee. Lisäksi työskentelyä ryydittää radio, joka on Valkeapään ainoa seuralainen Jyräänkadun uumenissa. –En ikävöi sairaanhoitajan työtäni, vaan tykkään puurtaa täällä itsekseni. –Kesällä on tosin hieman tylsää, kun tänne ei pääse lainkaan valoa.