Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Lasten hankinnasta luopumista perustellaan nyt ympäristösyillä – Jokaisen nuoren pitäisi miettiä, kuka häntä hoitaa vanhana

MIELIPIDE Julkisuudessa on kovasti puhuttu siitä, kuinka lentäminen saastuttaa ja siitä jopa kieltäydytään. Samoin tapetilla on lihansyönnistä kieltäytyminen. Uutena asiana on julkisuudessa tullut esiin vauvojen hankinnasta luopuminen ympäristösyistä. Jokaista syntymättä jäävää lasta kohti tulevaisuudessa täytyy Suomeen tuoda hallitusti osaavaa työvoimaa useita kymmeniä. Kun lasketaan, että jokainen syntyvä lapsi tulevaisuudessa saa 2–4 lasta ja nämä taasen 2–4 jään lasta ja niin edelleen – näin Suomen työvoimatarve on taattu tulevaisuudessa. Suomen on tuettava ensisynnyttäjiä, yksinhuoltajia ja jo useamman lapsen saaneita perheitä taloudellisesti. Niin että perheissä ”peitto” heiluu ja lapsia syntyy. Näin saadaan syntyvyys nousemaan, eikä Suomeen tarvitse tuoda ulkomailta lisätyövoimaa. Suomi tarvitsee työvoimaa niin paljon, että maamme tulee toimeen. Vanhustenhoito tulee sinunkin eteesi nuori jo muutaman vuosikymmenen kuluttua. Kuka sinua hoitaa, kun tulet siihen ikään, että olet hyvän ja huomioon ottavan hoidon tarpeessa. Onko se Suomessa syntynyt lapsi vai maahamme muuttanut koulutettu henkilö? Matti Ahonen