Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ahman A-nuoret nousivat Suomi-sarjaan voitettuaan HPK:n – "Uusi valmentaja saa käsiinsä loistavan joukkueen"

Ahman miesten pyrkimys kakkosdivarin mestaruuteen oli vielä kesken, kun A-nuoret varmistivat Wareenassa viime lauantaina nousunsa ikäluokan Suomi-sarjaan ensi kaudeksi. A-nuorten kausi oli menestys alusta loppuun. Joukkue voitti alkusarjan ja sen jälkeen. alueliigan lohkonsa. –Hävisimme kauden aikana vain kaksi ottelua ja pelasimme kolme tasuria. Kaikki muut voitimme, ja nousu varmistui 7–2-voitolla HPK:sta. Jos olisimme pelanneet tasan, HPK olisi noussut maalieron turvin, Ahman valmentaja Juha Nyrhinen kertasi saldoa. "Joukkue yksi parhaista" Juha Nyrhisen pesti loppui tähän, ja myöhemmin julkaistava uusi valmentaja kokoaa ensi kaudeksi ryhmän A-nuorten Suomi-sarjaan. –Mittava nimilista on jo olemassa, ja pojat aloittavat pienen loman jälkeen harjoittelun toukokuun alussa. –Uusi valmentaja saa käsiinsä loistavan joukkueen. Se on yksi parhaista, joita olen Ahmassa valmentanut hiukan vajaan 20 vuoden aikana. Osaa pojista olen päässyt seuraamaan kuusivuotiaista lähtien. Juha Nyrhinen on toiminut Ahmassa eri ikäluokkien luotsina ja myös koko seuran valmennuspäällikkönä, mikä on tuonut hyvää yhteistyötä muiden valmentajien ja seurojen kanssa. –Nyt olen saavuttanut yhden omista huippuhetkistäni. Muitakin voittoja ja hyviä kausia on tullut, ja muistorikkaita ovat nekin kaudet, kun jonkun joukkueen kanssa olemme pystyneet säilyttämään sarjapaikkamme. Olen tyytyväinen myös tällaisiin vaiheisiin Ahmassa. Lahjakkaille tarpeeksi jääaikaa Juha Nyrhisen käsistä on monta Kiekko-Ahman junioria myös lähtenyt pelaamaan Wareenasta isompiin seuroihin. –En nyt tiedä omista käsistä. Pelaajat itse ovat olleet huippuja lähtemään. Ahma on pystynyt auttamaan kavereita, joissa on selkeästi nähty potentiaalia menestyä myös muualla. –Ahman tehtävä on järjestää lahjakkailla pelaajille jäätä – harjoitus- ja peliaikaa. Matti Varje vetää edustusjoukkuetta ihan samalla ajatuksella. Kiekko-Ahman edustusjoukkue ja A-juniorit toimivat hyvin lähellä toisiaan. A-nuorten 24 pelaajan ryhmässä on vain kolme pelaajaa, jotka eivät käyneet pelaamassa miesten kakkosdivarissa. –Kakkosdivari tarjosi nuorille kovia miesten pelejä. Tämä kuului sarjanousun kulmakiviin. Toisaalta armeija verotti muutamilta pelaajilta harjoitus- ja peliaikaa. Pelaajamaksut nousevat Ahman junioriportaikko toimii, sillä vastaavasti B-junioreista kävi kuusi pelaajaa A-nuorten otteluissa. Heitä olivat muiden muassa maalivahdit Sara Nieminen ja Juuso Härkönen . A-nuorten omia maalivahteja olivat Tero Tuominiemi ja Hämeenlinnasta saatu Topias Huhtamo . Edustuksesta Miska Olander pelasi yhden A-junnupelin. –A-nuorten ikäjakautuma oli neljä vuotta tällä kaudella. Meillä oli vanhimmasta päästä kolme 22-vuotiasta, ja nuorin taas oli B-juniori Elias Nieminen . –Maalinteko ei ollut yhden tai kahden pelaajan päivän kunnosta kiinni. Osumat jakautuivat usealle kaverille. Yksikään heistä ei mahtunut sarjan pistepörssissä kymmenen parhaan joukkoon kauden aikana. Pelit eivät olleetkaan maali-ilotteluja. Joukkue teki tulosta hyvän puolustuksenkin ja maalivahtien ansiosta, Nyrhinen ruoti kautta. Suomi-sarjasta tulee A-nuorille raskas ja kallis. Pelaajamaksuja on korotettava. –Pelimäärä tuplaantuu ja ottelumatkat pitenevät. Voi olla, että samaan lohkoon tulee pohjoisenkin joukkueita, vaikka pyrkimys on alueelliseen toimintaan kustannusten takia. "Aika tehdä tilaa muille" A-nuorten runko reilut 20 pelaajaa on koossa ensi kaudeksi. –Joukkueen kuvioista sovitaan lisää myöhemmin, kun B-junioritkin päättävät pelikautensa. Juha Nyrhinen, miksi jäät pois A-nuorten valmennuksesta? –Olen saanut tehdä Ahmassa sen, mitä olen halunnutkin. Nyt on aika tehdä tilaa muille ja alkaa nauttia jääkiekosta katsomonkin puolelta ilman paineita. 1 MV HUHTAMO Topias 29 MV TUOMINIEMI Tero 1 MV NIEMINEN Sara 36 MV HÄRKÖNEN Juuso 2 P AURIOLA Nestori 3 P VARJE Tony 7 P NIEMINEN Eetu 8 P PAPPILA Henri "A" 10 H RAJALA Tuomas 11 H RANTANEN Jere 12 P MÄKINEN Simo 13 H PALO Elias 16 H HARJU Otto 17 H AARRESUO Eerik 19 H TUOMAINEN Toni 20 H BLOMBERG Otto "A" 21 H KAARRE Henri 24 P KIVIMAA Toivo 26 H HÅRD Alex "C" 5 H MOLIN Roni 6 P JAKKA Kalle 15 H NYRHINEN Olli-Pekka 22 H NIEMINEN Elias 23 P NIITTYARO Luukas 25 H SALVOLA Onni Joukkueenjohtaja: KETOLA-KAARRE Raija Päävalmentaja: NYRHINEN Juha Huoltaja: JOKINEN Mika Huoltaja: OLANDER Mauri