Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Tekninen johtaja vastaa kritiikkiin valtuustoaloitteiden käsittelyn hitaudesta: Valtuutetun pärstäkerroin ei ratkaise tärkeysjärjestystä

Tekninen keskus valmistelee vuosittain useita valtuustoaloitteita. Keskus sai valtuutettu Teuvo Niemiseltä (sit) erikseen kitkerää palautetta valtuustoaloitteiden valmistelun hitaudesta. Tekninen johtaja Hanna-Kaisa Lahtisalmi kertoo valmistelutyön viivästyneen pari kolme vuotta sitten tapahtuneen keskuksen virkamiesten eläköitymisaallon takia. –Meillä oli yhdessä vaiheessa etenkin yhdyskuntatekniikassa pitkään vajaamiehitys, ja liikenne- ja jätealoitteita pääsi viipymään ja kertymään, Lahtisalmi myöntää. –Meillä vaihtuivat kaikki johtavat virkamiehet, ja sen lisäksi muitakin pitkään talossa olleita, kuten suunnittelijoita. Seitsemän vuoden sisällä on vaihtunut oikeastaan melkein koko porukka, hän jatkaa. –Nyt kun olemme saaneet virat ja toimet täytettyä, olemme viime vuonna ja tämän alkuvuoden aikana tehtailleet urakalla vastineita aloitteisiin. Sumaa on purettu hartiavoimin, ja tavoitteena on, ettei uutta pääse kertymään, Lahtisalmi vakuuttaa. Kuukausitasolla parin kolmen vastineen tahti Teknisessä keskuksessa aloitteita valmistelee vajaa kymmenen virkamiestä. Valmistelussa kestää vaihteleva aika aloitteen aiheesta ja laajuudesta riippuen. –Osa on nopeita vastata, toiset vaativat laajaa selvitystyötä, ja osa on sellaisia, jotka eivät ole kaupungin päätösvallassakaan, Lahtisalmi sanoo. Kuukausitasolla, eli teknisen lautakunnan kokousta kohden, Lahtisalmi kertoo keskuksen valmistelevan nykytahdilla pari tai kolme vastinetta aloitteisiin. Tämä kaikki tapahtuu virkamiesten muiden tehtävien ohessa. –Meillä on isoja investointeja meneillään, ja meidän vastuulla on myös neljän eri tulosalueen palvelutuotanto, 220 ihmisen organisaatio, joka tuottaa kaikkia peruspalveluita. On siinä joka päivälle hommia, tekninen johtaja huomioi. Aloitteet eivät kilpaile keskenään Priorisoidaanko aloitteita keskenään? –Aloitteita ei priorisoida keskenään. Saattaa olla niin, että joku saa vastauksen nopeammin, jos asia on nopea käsitellä eikä vaadi laajaa selvitystyötä, Lahtisalmi vastaa. Entä voiko valtuutetun pärstäkerroin vaikuttaa aloitteen käsittelynopeuteen? –Ei todellakaan. Kaikki aloitteet käsitellään yhtä lailla, Lahtisalmi kuittaa.